Rääkkylä-seuran nykyinen puheenjohtaja Marjukka Konttinen-Lappalainen kiittelee edeltäjänsä Erja Mooren sitkeää työtä.
Historian tutkiminen innostaa tutkimaan lisää
Rääkkylässä valmistuu historiakirja kunnan itsenäisyyden vaiheista, lisäksi kuntalaiset ovat innostuneet selvittämään pienempienkin yhteisöjen, kuten sukujen ja kylien historiaa.
RÄÄKKYLÄ / Riitta Mikkonen
Rääkkylässä juhlittiin koko viime vuosi, hyvästä syystä. Kunnan perustamisesta on kulunut 150 vuotta ja itsenäisiä ollaan edelleen. Kunta saattaa ulkopuolisin silmin näyttäytyä eripuraisena paikkakuntana, mutta tiukan paikan tullen yhteinen sävel on löytynyt.
Viimeisin suurempi taistelu itsenäisyydestä käytiin alle 10 vuotta sitten. Korkein hallinto-oikeus kumosi Kiteen kanssa suunnitellun kuntaliitoksen vuonna 2016, vain reilu kuukausi ennen suunnitelman toimeenpanoa. Siitä lähtien marraskuun 25. päivää on vietetty Rääkkylä-päivänä.
Vuoden 2024 aikana 150-vuotisjuhlaa vietettiin pitkin vuotta. Järjestettiin luovien alojen kilpailuja niin neuleissa kuin videoissakin, mutta pääsääntöisesti vietiin juhlinta osaksi muita tapahtumia: kyläriehoihin ja kesätorille, yrityksiin, kesäteatteriin, Kihaukseen ja Kukkakuhhaukseen, järjestettiin myös elokuvanäytöksiä ja konsertteja.
Kahvit tarjottiin viimeisimmässä Rääkkylä-päivässäkin, jolloin valtuustosali täyttyi kunnan historiasta kiinnostuneista. Historiakirjan kirjoittaja Pekka Kauppinen kertoi missä vaiheessa ollaan: viimeistelyn jälkeen teos menee taittoon ja painoon.
– Vielä tosin on tiivistettävä tekstiä. Sopimus tehtiin noin 450 sivusta ja sitä on nyt yli 700 sivua. Monia merkittäviä asioita on pitänyt oman ymmärryksen vuoksi kirjoittaa itselle auki, ettei mitään olennaista jää huomaamatta.
Runsaasta tekstimäärästä huolimatta Pekka Kauppinen ei lupaa vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Joitakin teemoja käsitellään seikkaperäisemmin, esimerkiksi päätöksenteon koulutusmyönteisyys on näkynyt eri vaiheissa kansakoulun alkuajoista peruskouluun.
Täältä oltiin totuttu lähtemään Joensuun, Kiteen, Liperin, Pyhäselän ja Savonlinnankin lukioihin.
– Rääkkylässä alkoi peruskoulu ensimmäisten joukossa vuonna 1969, yhtenä kokeilukuntana pohjoisen kuntien lisäksi.
1970-luvun puolivälissä suunniteltiin lukiotakin. Tarkoitus oli toteuttaa se osana Kiteen lukiota. Päätettiin kuitenkin järjestää kysely ysiluokkalaisille. Vastausten perusteella ei ollut järkeä yrittääkään.
– Vain muutama oli halukas jatkamaan lukiossa kotipaikkakunnalla. Täältä oltiin totuttu lähtemään Joensuun, Kiteen, Liperin, Pyhäselän ja Savonlinnankin lukioihin.
Historiakirjaa on suunniteltu pitkään ja hartaasti vuosikymmenten ajan. Vastuun siirtäminen Rääkkylä-seuralle ja historiatoimikunnan nimeäminen konkretisoi suunnitelmat toiminnaksi, rahankeruu tuotti tulosta ja vasta nyt tohtii sanoa, että kirja todellakin ilmestyy tämän vuoden aikana.
Rääkkylä-seuran nettisivuilta löytyy ohjeet ennakkotilauksen tekemiseen. Sieltä löytyy myös paljon maistiaisia tekstistä, Pekka Kauppisen julkaisemia pieniä kirjoituksia työn edetessä.
Historioitsija Pekka Kauppinen on perehtynyt Rääkkylän historiaan jo aiemminkin. Nyt julkaistava teos on Rääkkylän kunnan itsenäisyyden historiaa.
riittamikkonen
Monta kirjaa ohessa
Paksun historiakirjan julkaiseminen on merkittävä historiallinen tapahtuma itsessään. Yksilötasolla lienee vielä merkittävämpää mitä on tapahtunut prosessin ohessa. Kuntalaisten kiinnostus omaan historiaan ja perinteisiin on lisääntynyt.
Yhteiskuntatieteiden tohtori Erja Moore on vetänyt Keski-Karjalan kansalaisopiston ryhmänä historiallista kirjoituspiiriä Tapahtui Rääkkylässä. Nyt on menossa kolmas lukuvuosi, opiskelijoita on mukana kuusi.
– Ihan aluksi on perehdytty historiasta kirjoittamisen perusteisiin: mitä eroa on historiikilla ja historiakirjalla, missä menevät totuuden ja fiktion rajat, mitä saa julkaista ja minkälaisia asioita kuuluu yksilönsuojan piiriin, valottaa Erja Moore.
Periaatteena on pidetty, että kaikki sata vuotta sitten ja aiemmin tapahtunut voidaan julkaista. Lähteinä on niin julkisia kuin yksityisiäkin arkistoja. Kansallisarkisto ja Kansalliskirjasto ovat tulleet tutuiksi.
Ryhmä on julkaissut jo neljä kirjaa. Pirkko Kylänpää on julkaissut kaksi ja Marjatta Karkkulainen yhden. Molemmilla on jo ideoita ja runsaasti tekstiä seuraaviin toteutuksiin.
Vuodenvaihteessa ilmeistyi viimeisin, Marjukka Konttinen-Lappalaisen Viehkatie. Se sisältää otteita Toivo Konttisen muistelmista yhdistettynä muihin historiallisiin tapahtumiin.
– Isä oli tuottoisa kirjoittaja, ja suurin osa teksteistä löytyi kolmesta eri paikasta vasta hänen kuolemansa jälkeen, kertoo Marjukka Konttinen-Lappalainen.
Hän toteaa kokeneensa vähän velvollisuudekseenkin kirjoittaa isän elämästä, kun sisar Lilja Konttinen-Miinalainen on aiemmin kirjoittanut äidistä.
Valtavaan aineistoon paneutuminen otti aikansa, sisällysluettelon tekeminen auttoi hahmottamaan kokonaisuutta. Siitä oli helpompi rajata mitä ensimmäiseen kirjaan nostetaan. Jatko-osahan on jo luonnollisesti suunnitteilla.
– Olen halunnut isän elämän lisäksi ja sen kautta tuoda esiin ajankuvaa, ihmisiä ja heidän ammattejaan, mitä siirtyi sukupolvelta toiselle.
Viehkatie sisältää tarinoita Konttisten asuinpaikoilta Rääkkylän Oravisalosta ja Vuorilahdesta, ja samalla se valottaa koko pitäjän kehitystä yksittäisten kuntalaisten näkökulmasta.
– Erityisen ilahtunut olen sukupolvien jatkumosta sikälikin, että Viehkatie-kansikuvan on maalannut tyttärentyttäreni Nina-Roosa Viljala ja pojantytär Maija Karttunen puolestaan on osallistunut kirjan tekoon kirjoittamalla alkuun runon Historian jatkumo.
Rääkkylä-päivänä tuli ilmi kuntalaisten laaja kiinnostus menneiden asioiden penkomiseen ja niistä kirjoittamiseen. Kuvassa Marjatta Karkkulainen, Tellervo Hurskainen, Matti Kettunen, Ari Vaittinen ja Erja Moore.