Pohjois-Karjalan Journalistiyhdistys: Paikallismediaa ei saa säästää hengiltä
PK Paikallismediat Oy:n ja Karelia Viestintä Oy:n muutosneuvottelut ovat johtaneet kuuden ihmisen irtisanomiseen. Neuvottelujen tuloksesta kerrottiin keskiviikkona 18.9.2024.
Pohjois-Karjalan paikallislehtien ja Karjalan Heilin asiakaspalvelusta irtisanottiin viisi työntekijää, minkä lisäksi Heilin toimittajan työsuhde päättyy. Pielisjokiseudusta puolestaan vähennetään yksi henkilötyövuosi ”jakamalla resursseja” Pogostan Sanomien kanssa.
Ennen neuvottelujen alkua julkisuuteen kerrottiin, että Heilin ja Pielisjokiseudun kannattavuus on heikko, ja että niiden elinkelpoisuutta pitää vahvistaa. Vahvistuuko elinkelpoisuus nyt, kun lehden ainoa toimittaja on irtisanottu? Pikemminkin toimenpide antaa olettaa, että perinteikkään ja lukijoille tärkeän kaupunkilehden toiminta halutaan näivettää.
Pohjois-Karjalan Journalistiyhdistyksen hallituksen mielestä on aiheellista kysyä, miten Keskisuomalainen aikoo jatkossa pitää paikallismedian elossa ja toimintakykyisenä. Mediakonsernin tekemien kauppojen yhteydessä toimituksiin viestittiin, että paikallisuutta vahvistetaan. Onko paikallisuuden vahvistamista se, että saman päätoimittajan ja pienten toimitusten vastuulla on jatkossa sekä Kontiolahti, Eno, Uimaharju, Ilomantsi että vaarapitäjät?
Maakuntien kurjistumisen kierre kyllä jatkuu, jos kehitystä tieten tahtoen halutaan kiihdyttää. Toinen tie on vahvistaa paikallisen median toimintaedellytyksiä, sillä paikallis- ja kaupunkilehdissä tehdään uutisia, jotka alueen ihmisiä tutkitusti kiinnostavat. Se tarkoittaa myös tuloja, mutta tyhjästä lukijat tai mainostajat eivät ole valmiita maksamaan.
Pohjois-Karjalan Journalistiyhdistyksen hallitus