Kansanedustaja Timo Suhonen
Isolta mäeltä: Kun vähästäkin viedään
Eduskuntakausi on kestänyt kohta 3 vuotta. Tänä aikana eduskunnassa on päätetty hallituksen esityksistä leikata säästösyistä kansalaisten tuista ja toimeentulosta. Leikkurissa on ollut asumistuki, työttömyysturva, sosiaaliturvan leikkaukset, lapsikorotusten poistaminen sekä helmikuun alusta voimaan tullut toimeentulotuen leikkaus.
Toimeentulotuki on viimesijaisin tuki. Toimeentulotuen tarkoitus on turvata ihmiselle ja perheelle välttämätön toimeentulo ja ihmisarvoisen elämän edellytykset, silloin kun kaikki muut tulot ja etuudet eivät riitä. Tästäkin tuesta hallitus siis leikkasi 2–3 prosenttia ja pahimmillaan tuesta leikataan jopa 50 prosenttia, mikäli tuen ehdot eivät täyty.
Usein toimeentulotuelle pudotaan, kun työttömyys on pitkittynyt. Työkyky on voinut heikentyä terveydellisistä syistä, tai on tapahtunut äkillinen elämänmuutos.
Nämä ovat useasti asioita, joita henkilö ei ole itse tilannut. Siitä huolimatta jo ennestään pienituloista pahimmillaan rangaistaan ja leikkuri iskee pieneen toimeentuloon. Ikään kuin tämä henkilö työllistyisi, kun häneltä otetaan toimeentulotuesta pois? Useiden asiantuntijoiden arvioiden mukaan, tämän hallituksen leikkaukset ovat aiheuttaneet köyhyyden ja epätoivon lisääntymistä. Luottamusyhteiskunta on murentunut monesta kohdin, sosiaalisen turvan ja inhimillisyyden osalta.
Luottamusyhteiskunta on murentunut monesta kohdin, sosiaalisen turvan ja inhimillisyyden osalta.
Pienituloiselta leikkaaminen siksi, että hän ei työllisty tilanteessa, jossa maamme on työttömyydessä Euroopan ennätysmaa, ei tuo ainuttakaan työpaikkaa työttömälle.
Omakohtaiset kokemukset ovat meille kaikille niitä, jotka saavat ajattelemaan laajemmin asioita. Ihminen nyt vain sattuu useasti olemaan sellainen. Olen nähnyt miten työssä olevaa ei hetkauta työttömiltä leikkaaminen, vasta kuin työttömyys sattuu omalle kohdalle. Omat kokemukset pienituloisuudesta, köyhyydestä ja epävarmuudesta lapsena ovat itselle vahvistaneet sen tunteen, että rankaisu ja taloudellisen ahdingon lisääminen ei pelasta, päinvastoin.
On surullista huomata, miten päätöksenteossa ei todellisuutta hahmoteta, jos ei ole omakohtaisia kokemuksia esimerkiksi huono-osaisuudesta. Ei ihmistä kiinnosta pätkääkään se, kun eduskunnan istuntosalissa nykyinen hallitus syyttää edellistä hallitusta. Kansalaisia kiinnostaa se, miten he saavat ruokaa pöytään, tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Meidän on saatava luottamusta tulevaan, ja parhaiden se tapahtuu, kun me huolehdimme aidosti niistä, ketkä tukea ja apua tarvitsevat.
Timo Suhonen
kansanedustaja (sd)
