Kansanedustaja Tuula Väätäinen
Isolta mäeltä: Luottamus on palautettava itäiseen Suomeen
Talouskasvua ei käynnistetä ilman luottamuksen palauttamista. Ihmiset ja yritykset pitävät visusti kiinni kukkaroistaan niin kauan, kun työ- ja investointiympäristö tuntuu arvaamattomalta. Luottamuspulasta syntyy kasvua jarruttava kierre.
Orpon hallitus ruokkii alueellista luottamuspulaa itäisessä Suomessa. Puhutaan kyllä siitä, miten merkittävä Itä-Suomi on koko maalle, Euroopalle ja jopa Natolle, mutta tätä tarpeellisuutta vahvistetaan aika kevyin pelimerkein. Itä-Suomen osaksi näyttää riittävän puskurivyöhykkeeksi jääminen, vaikka alue ja sen asukkaat tarvitsevat päinvastoin lisää väkeä ja taloudellista toimeliaisuutta.
Itäiseen Suomeen on houkuteltava investointeja investointituen ja verokannustimen avulla. Finnveran suoraa lainoitusta on väliaikaisesti lisättävä pk-yritysten rahoitustilanteen helpottamiseksi. Alv-velvollisuuden alarajaa nostamalla kannustetaan pienyrityksiä kasvamaan ja määräaikaisella verohyvityksellä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen.
Itä-Suomen osaksi näyttää riittävän puskurivyöhykkeeksi jääminen.
Selvitysmiehen pölyttymään jääneen raportin mukaan Itä-Suomeen voidaan rakentaa tuulivoimaa, mutta raportin ehdotuksiin on tartuttava. Sähkönsiirtoverkon rakentamisen kanssa painitaan muna vai kana ensin -tasolla, vaikka on selvää, ettei investointeja lähdetä tekemään, jos energiansaanti on kysymysmerkki.
Aluekehitysrahoitus on turvattava ja ajettava EU:ssa tukivälineen luomista Venäjän hyökkäyssodasta kärsiville itäisille raja-alueille. Itä-Suomen elinvoiman vahvistaminen pitää nähdä kokonaisuutena eikä rajallisten lusikoiden jakamisena, sillä jos aluetta ei kehitetä tasapuolisesti, tyhjennetään sitä osaa, joka jää ilman.
Yhteen alueeseen panostamisen riskinä on, että se voi imaista ympäristöstään laajemmalti vähätkin toimijat ja osaajat. Tarvitaan toimia, jotka sallivat ihmisten jäädä asuinsijoilleen ja tuovat lisää tekijöitä Itä-Suomeen – pito- ja vetovoimaa. Koulutetun työvoiman tarpeeseen on vastattava vahvistamalla ammatillista koulutusta, erityisesti lähiopetusta.
Hitaat ja epävarmat tietoliikenneyhteydet vähentävät työntekijöiden asettumista alueelle vaikkapa etätyöläisenä, mutta suorastaan estävät yritysten toimintaa. Jos laajakaistaa ei rakenneta tarvittavissa määrin markkinaehtoisesti, on siihen suunnattava rahoitusta.
Itäisen Suomen luonto on arvokas matkailuvaltti, jonka palveluiden ja reittien kehittämiseen ja markkinointiin sekä osaavaan työvoimaan kannattaa panostaa. Suomen matkailua ei kannata jättää Lapin varaan, kuten ei itäistä Suomeakaan kannata jättää vain matkailun varaan.
Tuula Väätäinen
kansanedustaja (sd.)
