Kansanedustaja Seppo Eskelinen. Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Isolta mäeltä: Politiikassa on aina vaihtoehtoja
Pääministeri Orpo on useampaan kertaan syyttänyt SDP:tä vaihtoehtojen puutteesta.
Erityisesti tämä näkyy talouspolitiikassa, jossa koko kokoomuksen eduskuntaryhmä näyttää olevan valjastettu viestintäkampanjaan, jossa SDP:ltä vaaditaan jo ensi vaalikauden sopeutustoimia julki, vaikka nykyinen kausi on vasta aavistuksen yli puolivälin.
Erityisen koomiseksi tilanteen tekee se, että kokoomus itse paukutteli henkseleitä viime eduskuntavaalien alla lupaamalla taittaa julkisen velkaantumisen ja luomalla maahan 100 000 uutta työpaikkaa. Sittemmin hallitus on epäonnistunut molemmissa tavoitteissaan, joten ei ihme, että se haluaa kääntää keskustelun pois omasta politiikastaan.
Julkista taloutta on tasapainotettava, mutta se on tehtävä oikeudenmukaisesti ja taakka on jaettava maksukyvyn mukaan.
Toisin kun pääministeri antaa ymmärtää niin SDP on tarjonnut joka vuosi punnitun ja selkeän vaihtoehdon hallituksen kurjistavalle talouspolitiikalla ja tulemme tekemään näin edelleen tänäkin vuonna.
Julkista taloutta on tasapainotettava, mutta se on tehtävä oikeudenmukaisesti ja taakka on jaettava maksukyvyn mukaan. Valitettavasti hallituksen politiikka sälyttää edelleen talouden tasapainotuksen taakan pienituloisten harteille, kun varakkaat jatkavat sen erityissuojelussa. Hallituksen kalliit veronkevennykset ovat kädenojennuksia sen omille kannattajilleen. Niillä ei uutta kasvua luoda.
SDP ei voi hyväksyä hallituksen eriarvoistavaa politiikkaa. Esimerkiksi viime syksyn vaihtoehtobudjetissamme yhdeksän kymmenestä suomalaisesta hyötyisi hallituksen leikkauspolitiikkaan verrattuna. Suurimmat voittajat olisivat juuri he, joihin hallituksen leikkaukset ovat osuneet kaikkein eniten.
Olemme osoittaneet, että taloutta voidaan tasapainottaa vastuullisesti. Kuten monet asiantuntijat ovat painottaneet tulee tasapainotuksessa olla mukana kaikki elementit, niin menot, verotulot kuin myös kasvutoimet.
Olemme myös esittäneet hallitukselle toistuvasti nopeavaikutteisia kasvupanostuksia, esimerkiksi pienituloisten ostovoiman vahvistamiseen, rakennusalan tukitoimiin kuin Pk-yritysten verokohteluun, mutta kaikki nämä ovat kaikuneet kuuroille korville.
Hallituksen aluepolitiikka ja toimet Itä-Suomen hyväksi loistavat poissaolollaan. Siksi olemme esittäneet laajaa itäisen Suomen tukipakettia, jossa panostettaisiin niin aluekehitykseen, saavutettavuuden varmistamiseen sekä osaavaan työvoimaan.
Politiikassa on aina vaihtoehtoja. On tärkeää, että taloudesta käydään laajasti rakentavaa julkista keskustelua. SDP on esittänyt oman perustellun vaihtoehtonsa hallituksen politiikalle äänestäjien punnittavaksi.
Seppo Eskelinen
kansanedustaja (sd)
