Syötäviksi kasvatetut neilikat koristavat Katriina Rajakannaksen juhlakakkua.
Juhlat ja kakut
Valmistujaisjuhlat kuuluvat elämän suuriin käännekohtiin.
Anne Hyvärinen
Valmistujaisjuhla ja ylioppilasjuhla ovat askel uuteen. Siirtymäriittimäinen juhla kokoaa yhteen nuoren aikuisen tärkeät ihmiset. Juhla luodaan sen arjesta erottavilla puitteilla, kuten lähetettävillä kutsuilla, vaatetuksella, tilan juhlakuntoon laittamisella, tarjottavilla ja mahdollisella ohjelmalla.
Vaikka juhlat ovat laaja kokonaisuus ja tarjottavat moninaiset, perinteiset sekä nykyaikaiset, kakku kruunaa juhlan. Tyylit vaihtelevat säännönmukaisista muodoista vapaaseen, satunnaisuutta hyödyntävään kuviointiin, kuten marmorointiin. Parhaimmillaan kakut ovat tekijän sisäisen intohimon, luovuuden, inspiraation, tiedon ja taidon näyte.
Juhlakakkujen tilaukset ovat aikaistuneet jopa tammikuulle.
Kakkujen juhlatyyleissä on muun muassa korkeita kakkuja tai juhlateemaan sopivia fantasiakakkuja. Koristeteemoina juhlakakuissa on pursotettuja ruusukkeita, eläviä kukkia, tai kuten Varkauden yläpuolella sijaitsevalla Piece of Garden -leipomolla, veikeitä hahmoja.
Kotileipuri Hannele Voutilainen Hanes bakerystä Kuopiosta kertoo putouspursotuksen olevan yksi nykysuosikeista. Putouspursotuksessa pursotusterillä eli tylloilla pursotetut kuviot alkavat kakun päältä ja jatkuvat reunan ylitse, joskus kakun alareunaan saakka. Juhlan teemaväri vaikuttaa kakun kuorrutteen värimaailmaan. Marjakakut ovat suosittuja.
Hannele Voutilainen iloitsee siitä, että juhlakakkujen tilaukset ovat aikaistuneet jopa tammikuulle. Hän toteaa, että nykyään perheissä ajatellaan, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse.
Leppävirralla toimiva mikkeliläinen Katriina Rajakannas on tunnettu julkisuudessa kasviskoristeltujen juhlakakkujen vuoksi. Hän lienee Suomessa toistaiseksi ainoa, joka tekee niitä. Hän kertoo saaneensa inspiraation Thaimaan matkallaan. Katriina sanoo rakastavansa kakkuja. Hän kertoo, että tilaajat antavat hänelle tavallisesti vapaat kädet suuntaa-antavine vinkkeineen, kuten överi- tai niukat koristeet.
Tuoreita kukkia koristelussa käyttäessään Katriina valitsee tarkoitukseen kasvatetut, kemikaaleista vapaat, syötävät kukat. Viime aikoina lasten kakkujen tilausten määrä on noussut. Taidetta terveydeksi -sivustoilla instagramissa ja facebookissa on nähtävissä hänen kakkukuviaan. Hän haluaa innostaa ihmisiä tekemään upeita kakkuja.
Ylioppilasjuhla tai valmistujaisjuhla merkitsee siirtymistä elämänvaiheesta toiseen.
Kakkujen ilmeikkyys on yhdistelmä kädentaitoja, asiaan perehtymistä ja intoa. Monisävyinen kakku on helppo rakentaa, kun leipurilla on tarvittavat työkalut ja materiaalit.
Kakut kruunaavat vuoden kaikkia juhlia eri muodoissaan. Juustokakku täydentää juhlakattausta tai maistuu kotoisissa juhlissa. Täytekakku kuuluu suuriin juhliin.
Ylioppilasjuhla tai valmistujaisjuhla – tai tuplatutkinto - merkitsee siirtymistä elämänvaiheesta toiseen. Nuori aikuinen siirtyy opiskelijaelämästä työelämään ja aikuisuuteen.
Vanhempien vuotuisjuhlat, äitien- ja isänpäivä, vahvistavat perheen sisäisiä suhteita. Ne nostavat näkyville vanhempien arvokkaan roolin ja antavat mahdollisuuden osoittaa kiintymystä, rakkautta ja arvostusta perheen sisäisillä omilla tavoilla.
Toistuvat vuodenaika- sekä uskonnolliset juhlat ajan kulun jäsentämisen lisäksi luovat kulttuurisia juhlakäytäntöjä, joihin palataan seuraavana vuotena.
Lasten syntymäpäiväjuhlat ovat vuosittain toistuva lasten kasvun siirtymäriitin kaltainen tapahtuma, jolloin vanhempien rakkaus lastaan kohtaan saa erityisiä näkyviä muotoja juhlapäivänä.
Kesäuusinta: Artikkeli on julkaistu aiemmin Itäsuomalaisen verkkolehdessä 24.05.2025