Tässä hetkessä rajan kirot ovat erilaisia. Suljettu raja tarkoittaa matkailutulojen ja bensanhakumatkojen loppua, halvempien raaka-aineiden ehtymistä sekä monien muiden asioiden häviämistä, joihin ehdimme Neuvostoliiton romahduksen jälkeen tottua.

Pakotteet, rajan sulkeminen ja tuulivoiman rakentamisen lähes täydellinen mahdottomuus ovat pahasti puraisseet Itä-Suomea. Venäjän bruttokansantuote sen sijaan on sodasta ja pakotteista huolimatta kasvanut. Tämän on virheellisesti väitetty todistavan, että pakotteet eivät toimi kuin meitä, niiden asettajia, vastaan.

Venäjän talouden kasvussa on kyse kuitenkin siitä, että sotatalouteen vahvasti siirtyneen maan taloudellinen toimeliaisuus suuntautuu yhä enemmä sotaan meneviin asioihin, kalustoon, ammuksiin ja muuhun. Kasvulukujen taustalla olevat asiat eivät suinkaan jää toimivina investointeina tuottamaan lisää hyvää kansantaloudelle, vaan ne räjähtävät palasiksi, palavat tai muuten tuhoutuvat Ukrainassa, haavoittaen ja tappaen ukrainalaisia sotilaita ja siviilejä.

Pakotteiden toimimisesta kertovat myös viime aikoina nähty ruplan kurssin lasku ja Venäjän keskuspankin yli 20 prosentin viitekorko. Virallisestikin eurolla saa nyt noin 110 ruplaa, kun vielä kymmenisen vuotta sitten kurssi pysytteli vuosia 40 ruplan tuntumassa. Venäjän pankkijärjestelmä on toistaiseksi toiminut, mutta paniikinomaisen talletuspaon uhka leijuu jatkuvasti taustalla.

Venäjän varaan ei kannata laskea juuri mitään, pidemmälläkään tähtäimellä.

Venäjällä talouspakotteet nähdään lännen sodankäyntinä sitä vastaan. Lännessä ne taas nähdään tapana välttää sodankäyntiä Venäjää vastaan. Tämä ero johtuu erilaisesta tavasta hahmottaa sotaa ja rauhaa. Mutta mitä pakotteet ikinä ovatkaan, niin ne toimivat. Ne eivät kuitenkaan rajoita Venäjän kykyä käydä sotaa niin paljon kuin uskottiin. Sotataloudeksi muokattu kansantalous on hyvin kestävä. Mutta ei kuitenkaan loputtomiin kestävä.

Sotatalouden rakentaminen on kansantalouden kannalta vähän kuin housuihin laskeminen pakkasella. Vähän aikaa lämmittää. Sotatalous vääristää kilpailua ja investointeja, nostaa hintoja, pahentaa muutenkin Venäjää haittaavaa työvoimapulaa ja muokkaa elinkeinoelämän rakennetta huonoon suuntaan.

Venäjän talouden kehitys korottaa myös jälleen välillä tasoittunutta elintasokuilua Suomen rajalla. Kun 90-luvun romahdus kohteli kovin Venäjän Karjalaa ja sen ihmisiä, niin Karjalan Apu ja monet muut toimijat auttoivat ahkerasti naapureita. Vastaavaa auttamishalukkuutta en osaa kuvitella nyt tai lähitulevaisuudessa. Todennäköisesti apu olisi kuitenkin lähivuosina enemmän kuin tarpeen.

Vaikka raja aukeaisikin jollain tavalla, niin yhteiskunnallinen järjestys Venäjän puolella tuskin muuttuu. Yhdysvaltalainen ajatuspaja Freedom House tutkii vuosittain maiden demokratian ja vapauden tilaa, antaen kullekin maalle pisteitä. Suomi on tämän listan kärjessä 100 pisteellä ja Venäjä löytyy ihan häntäpäästä 13 pisteellä. Tämäkin kuilu rajalla on kasvanut ja näillä näkymin kasvaa edelleen. Tähän olennaisena osana kuuluu myös Venäjän lainsäädäntö, jossa ulkomailta apua tai rahoitusta saavat toimijat lasketaan valtiolle vihamielisiksi.

Paljon näitä muodollisia pakotteita kauemmin ovat voimassa ihmisten korvien välissä syntyneet pakotteet. Ne näkyvät jo muun muassa siinä, että venäjää kielenä ei haluta opiskella tai mitään sieltä tulevaa ostaa. Vaikka raja aukeaisi ja pakotteet loppuisivat heti, niin ihmisten asenteisiin ja kulutustottumuksiin syntyneet henkiset pakotteet vaikuttavat vielä pitkään.

Venäjän valtion propaganda puolestaan on jo jättänyt jälkensä venäläisten suhtautumiseen Suomeen. Vuonna 2019 71 prosenttia venäläisistä suhtautui Suomeen myönteisesti ja viisi prosenttia kielteisesti. Viime kesänä samat luvut olivat 40 prosenttia ja 27 prosenttia.

Kaikki tämä tarkoittaa Itä-Suomelle sitä, että Venäjän varaan ei kannata laskea juuri mitään, pidemmälläkään tähtäimellä. Oikeaa rauhaa saamme odottaa ikävän pitkään.

Janne “Rysky” Riiheläinen