Mielipide: Yömajaa ei saa siirtää – heikoimmilla olevat ansaitsevat parempaa
Siun soten suunnitelma siirtää Asunnottomien tukipiste, nykyiseltä paikaltaan Sirkkalasta viiden kilometrin päähän Siilaiselle; kauas Siniristin päiväkeskuksesta on sekä epäinhimillinen että lyhytnäköinen. Tällainen päätös iskee siihen ihmisryhmään, joka on jo valmiiksi yhteiskunnan marginaalissa – niihin, joilla ei ole omaa kotia ja jotka kärsivät jo ennestään eniten.
Tällä hetkellä Asunnottomien tukipiste ja Siniristin päiväkeskus sijaitsevat vierekkäin. Tämä mahdollistaa sen, että apua tarvitsevat voivat helposti liikkua näiden palveluiden välillä – hakea päivisin ruokaa, tukea ja peseytymismahdollisuuksia päiväkeskuksesta, ja yöksi siirtyä turvallisesti naapurissa sijaitsevaan yömajaan. Siniristi naapurissa on avoinna myös ilta-aikaan, silloin kun ei ole muuta paikkaa, minne mennä. Monille liikuntarajoitteisille, mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsiville tai vain vähissä varoissa eläville asunnottomille tällainen sujuva yhteys on elintärkeä.
Hyvinvointialueen pitäisi pyrkiä tuomaan palveluita lähemmäs ihmisiä, ei siirtämään niitä syrjään pois tavoitettavista.
Jos yömaja siirretään viiden kilometrin päähän nykyisestä paikastaan, tämä yhteys luonnollisesti katkeaa. Kyse ei ole vain fyysisestä etäisyydestä, vaan palveluiden saavutettavuudesta ja ihmisarvosta. Oletetaanko, että asunnoton henkilö, jolla ei välttämättä ole edes asianmukaisia jalkineita tai varaa bussilippuun, pystyy siirtymään päivittäin edestakaisin tämän matkan?
On kyseenalaista, onko uusi sijainti turvallinen ja helposti tavoitettavissa kriisitilanteessa. Nykyinen sijainti on tässä suhteessa ihanteellinen. Hyvinvointialueen pitäisi pyrkiä tuomaan palveluita lähemmäs ihmisiä, ei siirtämään niitä syrjään pois tavoitettavista.
Se että Joensuussa on Asunnottomien tukipiste, on osoitus siitä, että yhteiskunta kantaa vastuuta kaikkein heikoimmista. Yömajatoiminnan muutto ei muutoksena tunnu ehkä suurelta paperilta luettuna, mutta sen vaikutukset voivat olla kohtalokkaita monelle yksittäiselle ihmiselle.
Joensuu kaupunkina on tunnettu inhimillisyydestä, ilosta ja vieraanvaraisuudesta. Toivottavasti se näkyy myös tässä päätöksessä. Pidetään huolta niistä, jotka eivät itse pidä ääntä itsestään ja tarpeistaan – ja jätetään yömaja sinne, missä sitä tarvitaan: lähelle muita tukipalveluita ja lähelle ihmisiä. Toivomme asian suhteen vielä harkintaa ja lisäselvittelyjä ennen kuin tämä suunnitelma toteutetaan.
Outi Kastinen
TtM Alue- ja kuntavaltuutettu Joensuu (sd)
Irmeli Stenberg-Louko
Sosionomi (YAMK), Alue- ja kuntavaltuutettu Joensuu (sd)
Jussi Laakkonen
Kokemusasiantuntija, Alue- ja kuntavaltuutettu Joensuu (sd)