Mistä nyt äänestetään?
Nykyinen hallitus täyttää kohta vuoden, ja jo nyt sen jäljet hirvittävät.
Ilman vaikutusarvioita tehtävät leikkaukset sekoittavat terveydenhoidon ja sosiaaliturvan, työelämään tehdyt heikennykset tulevat aiheuttamaan lakkosuman alakohtaisten työehtosopimusneuvotteluiden aikaan ja maan on vallannut laman ilmapiiri. Hallitus lupasi taittaa velanoton, mutta se ottaa entistä enemmän velkaa sen lisäksi, että se myy valtion tuottavaa omaisuutta eli laittaa lypsylehmät teuraaksi.
Hallitus ei ole nujertamassa velkaantumista, vaan palkansaajia ja vähävaraisia.
Nyt EU-vaalien aikaan hallituspuolueet ovat tajunneet omia virheitään ja yrittävät epätoivoisesti korjata muutamia niistä. Riikka Purra kävi asiakseen Kouvolassa lupaamassa, että päätös yöpäivystyksen lakkauttamisesta voidaan ehkä purkaa, ja Anna-Maja Henriksson on luvannut säilyttää toisen asteen koulutuksen maksuttomuuden.
Hallitus ei ole nujertamassa velkaantumista,
vaan palkansaajia ja vähävaraisia.
Ongelmana on uskottavuuden puute. Perussuomalaiset ovat pettäneet vaalilupauksensa leikkaamalla pienituloisilta ja hyväksymällä työelämän heikennykset. RKP:n ei edes pitänyt lähteä perussuomalaista politiikkaa tekevään hallitukseen. Nyt kun kannatusmittaukset alkavat näyttää ikäviltä, niin ääniä yritetään ostaa uusilla lupauksilla. Hallitus on unohtanut vanhan viisauden, jonka mukaan kaikkia voi pettää joskus, mutta ketään ei voi pettää aina.
Yritys on kuitenkin hyvä. Edellisissä vaaleissa halpaa bensaa luvanneet perussuomalaiset ovat nyt vastustamassa uusia pullonkorkkeja ja vessojen kuvallisia ohjeita. Nämä puheet on tarkoitettu vain hölmöjen höynäyttämiseksi, sillä todellinen uhka koko Euroopalle on äärioikeiston nousu. Tätä peitellään puhumalla häveliäästi laitaoikeistosta, ja sana on levinnyt yleiseen käyttöön. Viime viikolla pääministeri sanoi kyselytunnilla, että Suomessa ei ole äärioikeistoa ja tarkensi hetken kuluttua, että sitä ei ole eduskunnassa. Kyllä ne salin oikeassa laidassa istuvat ovat äärioikeistoa, eikä monia pääministeripuolueenkaan edustajia ainakaan puheiden perusteella erota heistä mitenkään.
Kyse on siitä, keiden kanssa nämä puolueet tulevat liittoutumaan europarlamentissa. Näyttää ikävästi siltä, että ne ovat valmiita liittymään samaan porukkaan kuin vaikkapa oikeusvaltiota ja sananvapautta heikentävä ja Ukrainan tukemiseen penseästi suhtautuva Unkarin pääministeripuolue. Italian "laitaoikeistolaisen" pääministeripuolueen politiikka ei juurikaan poikkea Unkarin politiikasta.
Näissä vaaleissa ollaan perusasioiden äärellä. Äärioikeisto - tai se "laitaoikeisto" - pyrkii keskittämään itselleen kaiken vallan heikentämällä oikeusvaltiota, lehdistönvapautta, sananvapautta, yhdenvertaisuutta ja kaikkia niitä länsimaisia perusarvoja, joiden varaan koko EU on rakennettu. Kunnelkaapa meidän ehdokkaidemme puheita Ylen rahoitukseen tehtävistä rajuista leikkauksista ja miettikää vaatimuksia kurin saamisesta maahan. Jostain syystä moni tuntuu kuvittelevan, että kuri kohdistuu vain joihinkin muihin tai jopa pääsevänsä itse toteuttamaan sitä muiden kurittamista.
Käyttäkää ääntänne ajoissa ja käyttäkää sitä viisaasti.
Sakari Timonen
Kirjoittaja on juukalainen paluumuuttaja, bloggaja ja juristi.