Yksi TSL:n opintojärjestön retkikohteista on Kuhasalo. Arkistokuva: Arto Miettinen
TSL:n opintojärjestön ohjelmassa monia retkiä
TSL Joensuun seudun opintojärjestö piti sääntömääräisen kevätkokouksensa Utran työväentalolla.
Kokouksessa TSL Joensuun seudun opintojärjestön hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Arja Puoskari, varapuheenjohtajaksi Kari Martikainen sekä sihteeriksi ja taloudenhoitajaksi Auli Turunen. Hallituksen jäseniksi valittiin Seija Lehikoinen, Merja Flink, Juha Vetola, Marjatta Kinnunen, Tuulikki Jouskari, Virpi Puhakka ja Pekka Kolehmainen sekä varajäseniksi Jussi Tolvanen, Tyyne Laitinen ja Raimo Vattulainen.
Opetustunteja vuodelle 2024 haettiin yhteensä 700 ja niitä saatiin 624. Lisäksi TSL opintokeskuksen kanssa järjestettiin maksuttomia opintosetelikoulutuksia työttömille ja eläkeläisille pitkälti toistakymmentä. Juhlavuoden teemana oli ”kulttuuria kursailematta”. Talousarvion tuotot/kulut olivat loppusummaltaan noin 70 000 euroa.
Kuluvalle vuodelle opintojärjestö sai opintotunteja alueelle käyttöön 597. Maksuttomia TSL opintosetelikoulutuksia saatiin tälle keväälle ainoastaan 5 ja syksystä ei ole vielä mitään tietoa. Teemaksi opintojärjestö valitsi vuodelle 2025 ja syksyn TSL kulttuuriviikolle ”Liikettä ja kulttuuria kaikille”. TSL kulttuuriviikko ajoittuu edelleen viikolle 41.
Keijo Vapalahti kertoo erämatkailuun ja jokamiehen oikeuksiin liittyvistä asioista.
Kuluvana vuonna matkoja on tehty Kuopioon huhtikuun lopussa, Valamoon ja Kermankosken kesäteatteriin lähdetään kesäkuussa (täysi). Lisäksi luvassa on retki Kukkosen saareen lauantaina 17.5., jossa eräopas Keijo Vapalahti kertoo erämatkailuun ja jokamiehen oikeuksiin liittyvistä asioista. Kevään viimeinen yhteislauluilta on 28.5.
Joensuun Pakkahuoneella on maantieteiden emerituslehtori Heikki Vesajoen luento 9.6. klo 18 aiheesta ”Pohjois-Karjalan luonnon monimuotoisuus vaaroilta rotkoihin, kuivilta kankailta reheviin lehtoihin, virtavesiltä järville, saloilta perinnemaisemiin”.
Heinäkuun tapahtumista valmistelussa on 14.7. retki, jossa tutustutaan Möhkön ruukkialueeseen ja Sissolan pihaan, matkalla lounastetaan Petkeljärvellä ennen Ilomantsia. Ylämyllyn automuseo ja Outokummun kaivokseen tutustuminen ovat vuorossa 9.7. ja Utran kesäteatteri esitys 10.7. klo 18. Toiveita on esitetty myös Roukalahden kesäteatteriin.
Matkaa valmistellaan myös Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtumaan 25.–27.7. Ohvanan kulttuuritalolla 3.8. klo 15 järjestettävään ”Tätini ja minä” -esitykseen saa jo myös ilmoittautua. Paiholan sairaalamuseoon ja Paiholan alueeseen tehdään retki 16.8. ja Kontiolahti-viikon tapahtumana tulee olemaan konsertti Ohto-salissa 7.9.
Auli Turunen