Viikko Pohjois-Karjala uudistuu ja alkaa ilmestyä ensi viikon torstaista 3.10. alkaen nimellä Itäsuomalainen.
Uudistuksen tavoitteena on lehden lukijakunnan laajentaminen koko itäisen Suomen alueelle. Uudistustyötä on tehty työryhmässä, johon on osallistunut laaja joukko toimijoita Itä-Suomen alueelta viime syksystä saakka.
Itäsuomalaisessa jatkavat kirjoittajina monet Viikko Pohjois-Karjalassa vuosien varrella lukijoiden suosikeiksi nousseet kirjoittajat, mutta lehteen on luvassa myös paljon uusia kirjoittajia ja palstoja. Heihin lukeutuvat muun muassa turvallisuuspolitiikan bloggaaja Janne ”Rysky” Riiheläinen, professori Matti Tolvanen sekä talouspolitiikan asiantuntija Lauri Finér.
Lehteen tulee uudistuksen yhteydessä myös uusia kokonaisuuksia, joissa käsitellään itäsuomalaisen ihmisen kannalta tärkeitä teemoja. Lehden ensimmäisen numeron teemana on Itä-Suomen liikenne ja saavutettavuus. Syksyn aikana lehdessä myös pureudutaan muun muassa ikäihmisten, soten sekä terveyden ajankohtaisiin kysymyksiin.
Uudistuksen yhteydessä myös lehden uudet verkkosivut aukeavat osoitteessa www.itasuomalainen.fi ja sosiaalisen median kanavat uudistuvat.
Lehden nykyisten tilaajien ei tarvitse tehdä muutoksen yhteydessä mitään jatkaakseen Itäsuomalaisen tilaajana, sillä kaikki voimassa olevat tilaukset ja digilukutunnukset siirtyvät automaattisesti uudelle julkaisulle.