Aluevaltuustoaloite: Konsultti selvittämään organisaatiorakennetta ja hallintoa
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalveluista maakunnallisesti vastannut Siun sote –kuntayhtymä aloitti toimintansa vuonna 2017.
Siun soteen yhdistettiin kuntien ja aiemman Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän toiminnot ja toimintakulttuurit lähes sellaisenaan. Ajatuksena oli, että Siunsoten toimintatapoja ja organisaatiorakennetta uudistetaan saatujen kokemusten perusteella muutaman toimintavuoden jälkeen.
Tämä aie kuitenkin hautautui, kun maakunnissa jäätiin odottamaan ratkaisua valtakunnallisesta soteuudistuksesta. Sen valmistuttua Pohjois-Karjalassa saatettiin sortua harhaluuloon edelläkävijän erinomaisuudesta. Uskoteltiin, että olemme tehneet jo vuosia sitten sen, mitä muut vasta harjoittelevat.
Alkavan talven aikana tulee selvittää, jätettiinkö maakunnassa välttämättömät uudistukset tekemättä samaan aikaan kun monella muulla hyvinvointialueella lähdettiin puhtaalta pöydältä ja saatiin aikaan Siun sotea tehokkaampi ja tuottavampi organisaatiorakenne ja toimintamalli, onko Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen organisaatiossa ja käytännön toiminnassa vuosikymmenten takaa muun muassa fuusioiden kautta perityviä päällekkäisyyksiä esimerkiksi organisaatiorakenteessa, hallintoportaissa, johtamisjärjestelmässä, tehtävänkuvissa ja palveluiden tuottamisessa sekä uudistaa palveluprosessit ja niiden kuvaukset uuden palvelustrategian edellyttämällä tavalla.
Nämä kysymykset ovat erityisen tärkeitä juuri nyt, kun hyvinvointialue on käynnistämässä uuden palvelustrategian mukaista toimintaa. Olisi ilmeinen virhe siirtyä uuteen peruspalveluiden alueelliseen palvelutuotantomalliin ilman organisaatiorakenteen, johtamisjärjestelmän ja palveluprosessien tarkastelua ja muutoksia.
Työn kirkkaana päämääränä tulee olla strategiaan kirjattu päätavoite ”Oikea palvelu oikeaan aikaan oikeassa paikassa”. Tässä onnistuminen parantaa toiminnan tuottavuutta, takaa peruspalvelut edes vähimmäistasolla koko maakunnassa ja vähentää merkittävästi ostopalvelujen tarvetta.
Koska on arvioitavissa, ettei toimivalla johdolla ole aikaa edellä kuvattuun perusteelliseen selvitystyöhön me allekirjoittaneet aluevaltuuston jäsenet esitämme, että Pohjois-Karjalan hyvinvointialue hankkii pikaisesti kilpailutuksen kautta konsultin selvittämään organisaation, johtamistasojen ja toiminnan mahdolliset päällekkäisyydet, sekä tekemään selvitystyöstä johdetut toimenpide esitykset.
Ari Tielinen
Jarmo Tanninen
Jari Ruokolainen
Matti Kämäräinen
Sari Huovinen
Päivi Armila
Pekka Puustinen
Osmo Pirhonen
Jussi Wihonen
Matti Mäntynen
Tuula Pakarinen
Tapio Hämäläinen
Asseri Kinnunen
Niko Keronen
Anu Huusko
Tarja Hyykky
Esa Lahtela
Petteri Tahvanainen
Alia Dannenberg
Anni Järvinen