Joensuulainen Martti Vaskonen matkustaa toukokuun aikana Norjan raja-aseman kautta Venäjän Murmanskiin, Karjalan tasavaltaan ja lopulta Viron kautta takaisin Suomeen. Matka kestää arviolta ainakin kaksi viikkoa.

Martti Vaskonen

Su 18.5.2025 Kostamus

Kaupankäynti Kostamuksen torilla alkoi jo yhdeksältä ja samoin lasten pyöräily sinne. Oma lähtömme Rukajärvelle siirtyi keskipäivään. Hyvästelimme huoneen varmuuden vuoksi, “näkemiin, dasvidania, До свидания”. Edellisen päivän märät soratiet olivat pelkkä muisto siitä syystä, että avulias nuori opiskelija puhdisti painepesurilla yltäpäältä kuraisen automme pientä korvausta vastaan. Lauantai iltana hän ei osallistunut hurvitteluun, vaan käyttövarojen hankintaan autopesulassa.

Valtatie A137 oli hyvässä kunnossa ja Rukajärven tien risteys vain 1,5 tunnin ajon jälkeen. Risteyksestä ei voi erehtyä, siinä on muistomerkki voitosta sodassa suomalais-saksalaisia vastaan. Muistomerkki on paljastettu filmikameroiden aikaan 1969. Valtatieltä taajamaan menevä tie on uusi. Tietä rakennettaessa ei rahaa ole säästetty ja leveä asfalttiväylä jatkuu keskustan läpi järven rantaan, missä on vain muutama talo. Kuvaamme Rukajärveä tyynessä aurinkoisessa säässä. Matkaraportin kirjoittaja matkii rannassa Elias Lönnrotia.

Rukajärvi. Kuva: Martti Vaskonen

Palatessa pysähdymme tekemään tuttavuutta kylän koiran kanssa ja ystävyys sinetöidään lihapiirakalla, mikä oli jäänyt meiltä syömättä. Ihmettelen koirien keskinäisen viestinnän nopeutta. Parin sadan metrin päässä on kauppa ja sieltä noukimme jäätelöt. Meitä kaupan eteen on seurannut kaksi muuta koiraa, ja ne katselevat nyt sillä silmällä, että herkkuja kuuluisi heidänkin saada. Kylmälaukusta löytyi vielä yksi pulla koirille jaettavaksi. Sitten ovat kaikki tyytyväisiä. Matka Segezaan jatkuu.

Kylän koira. Kuva: Martti Vaskonen

Segeza oli pitkään tuntematon paikka läheisen vuolaan kosken, Vygozero-järven rannalla, tulvatasankojen ja metsästysmaiden alueella. Tilanne muuttui 1900-luvun alussa, kun junarataa Murmanskiin ryhdyttiin rakentamaan lähiseutujen kautta. Asukkaat ovat vähentyneet kolmanneksella huippuvuosista ja nyt kaupungin väkiluku on 25 000. Viihtyisät rannat kelpaavat myös matkailijoille, joiden määrä täälläkin kasvaa. Julkisessa infrassa ei ole puutteita ja vastaavaa kiireen tunnetta ei suurkaupunkeihin verrattuna ole.

Kaupunkien kaavoitus, sen rakenne, on lähtökohta viihtyisälle ympäristölle. Segeza on venäläiseen tapaan rakennettu väljästi, puistomaisesti. Tähän tyyliin pitäisi palata muuallakin. Meluton, monelle sukupolvelle lapsista vanhuksiin asti tehdyt kulkuväylät ovat pohja sille, että pidempien lomien aikana ei tee mieli matkustaa lentoliikenteen päässä oleville lomakohteille, vaan lähivirkistysalueet riittävät. Liikuntavammaisille en uskalla suositella matkustamista kaupunkeihin, mitä olen Venäjällä nähnyt. Ongelmat ovat täällä pahemmat kuin Suomessa.