Lauri Kaunisaho

Politiikkaa pohtiva maantieteilijä työstää graduaan Lundin yliopistossa Ruotsissa. Hän toimii myös tutkimusavustajana projektissa, joka luo tilannekuvaa äärioikeiston ilmastopolitiikasta Euroopassa. Syntyy halu katsoa pintaa syvemmälle.

Tuosta on jo seitsemän vuotta. Itäsuomalaisen haastatteluun istahtava maantieteilijä on nyt 33-vuotias tutkijatohtori Sonja Pietiläinen.

”Tosi hyvä fiilis”, hän toteaa, onhan maalissa lähes viiden vuoden väitöskirjaurakka. Pietiläinen tutki, kuinka äärioikeisto jarruttaa ilmastopolitiikkaa.

”Paljon on muuttunut seitsemässä vuodessa, mutta jo silloin ilmastopolitiikan vastustaminen oli systemaattista ja varsin yksiselitteistä äärioikeistossa”, Pietiläinen kertaa, jatkaen: ”Aiemmin pyörittiin paljon ilmastodenialismi-termin ympärillä, mutta se ei ole enää tarpeeksi laaja käsite kattamaan erilaisia ilmastopolitiikan vastustamisen diskursseja tai strategioita.”

Kieltämisestä estämiseen

Pietiläinen arvioi, että äärioikeiston ilmastovaikuttamisen strategiat moninaistuvat. Ilmastonmuutoksen kieltämistä eli ilmastodenialismia ei oteta enää kovin vakavasti, mikä on muovannut kielenkäytön tarpeita paitsi politiikassa, myös tutkimuksessa.

”Ilmastoestäminen on uusi kattotermi, jolla kuvataan erilaisia ilmastopolitiikan vastustamisen tapoja. Se kattaa ilmastodenialismin, mutta myös erilaiset ilmastoviivyttelyn muodot ja tiettyjä kulttuurisia uskomuksia”, Pietiläinen summaa.

Hänen mukaansa viivyttelyä perustellaan esimerkiksi taloudella ja teknologialla. Äärioikeistossa koetaan usein, ettei ilmastotoimiin ole varaa, tai että ne voidaan välttää paremmalla teknologialla.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että eräät kulttuuriset kokemukset ovat keskeisiä äärioikeiston ilmastovaikuttamisessa. Pietiläisen mukaan perussuomalaisten politiikassa tavataan ”petropopulismia eli yksityisautoilun yliromantisointia, mutta myös lihankulutuksen yliromantisointia.” Näitä käytetään myös identiteettipolitiikan välineinä.

Pietiläinen muistuttaa kuitenkin, ettei äärioikeisto toimi yksin ilmastoestämisen saralla. ”Historiallisesti elinkeinoelämällä ja fossiiliteollisuuden yrityksillä on ollut keskeinen ja hyvin dokumentoitu rooli ilmastopolitiikan estämisessä. Pyörää ei siis keksitty uudelleen, mutta äärioikeistossa eron tekee äänekkyys, performatiivisuus ja estämisen intensiteetti.”

Syvän päädyn ilmastodenialismille on naureskeltu. Ilmastoestämisessä ei kuitenkaan usein ole kyse tiedon puutteesta, vaan valtasuhteista ja taloudellisista intresseistä.

Kaiken takana on ideologia

Äärioikeistoideologian tarkastelu helpottaa näkemysten haastamista.

Vaikka venäläisen ja suomalaisen politiikan kontekstit ovatkin täysin erilaisia, äärioikeistopiirejä yhdistää Pietiläisen mukaan juuri ideologia. Ilmastoestämisen lisäksi Pietiläinen mainitsee yhteisinä nimittäjinä autoritäärisyyden, vahvat sosiaaliset hierarkiat ja uskon valkoiseen, etnisesti yhtenäiseen kansakuntaan.

Nämä viestit nitoutuvat yhteen. Pietiläistä kiinnostikin nähdä, millaisia rodullisia ja nationalistisia merkityksiä äärioikeiston ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta löytyy. Haastatteluissa häntä pysähdytti avoimesti julkilausutut rasistiset ja ihmisvihamieliset lausunnot. Maahanmuuttajista ja vieraista kulttuureista puhuttiin alentavasti esimerkiksi saastuttavina ja näiden luontosuhteita pidettiin vähempiarvoisina. Eräs haastateltava muun muassa kyseenalaisti, voisivatko afrikkalaiset maahanmuuttajat koskaan oppia kierrätystaitoja.

Perussuomalaisten ajatuksista löytyi myös yksi tutkimusyhteisölle uusi havainto. ”Vastaan tuli ympäristödeterminismiä. Tätä ei ole löydetty muualta tämän päivän äärioikeistosta”, Pietiläinen kertoo.

Ympäristödeterminismi on ajatus siitä, että ympäristö määrittää ihmisten ja yhteisöjen luonteenpiirteitä sekä kulttuurisia ominaisuuksia ja siten ohjailee kansakuntien kohtaloita. Nämä ajatukset voivat näkyä erikoisissakin yhteyksissä – esimerkiksi yksi haastateltava haki Suomen teknologiaosaamiselle perusteluja ”suomalaisten geenipiirteistä ja ympäristöstä.”

Mikään ei valtavirtaistu itsekseen

Pietiläinen korostaa, että tiede tuntee tarvittavat ilmastoratkaisut. Äärioikeiston ilmastopuhe on kohdattava vakavasti, mutta nimenomaan poliittisesta näkökulmasta. ”Syvän päädyn ilmastodenialismille on naureskeltu. Ilmastoestämisessä ei kuitenkaan usein ole kyse tiedon puutteesta, vaan valtasuhteista ja taloudellisista intresseistä”, Pietiläinen toteaa.

Väiteltyään Pietiläinen on aloittanut tutkijatohtorina tutkimushankkeessa, joka pyrkii ymmärtämään ilmastoestämisen koalitioita ja verkostoja Suomessa. Hän harmittelee, kuinka maamme ilmastopolitiikka on ottanut viime vuosina paljon takapakkia ja muistuttaa, ettei äärioikeistolainen ilmastoajattelu valtavirtaistu itsekseen.

Pietiläinen korostaakin, että jokaisen yhteiskunnan sektorin on pohdittava rooliaan: ”Miten antaudutaan? Harrastammeko itsesensuuria? Myös mediassa otetaan perussuomalaisten ilmastonarratiiveja usein totena. Näkyy tasapuolisuusharhaa, jossa halutaan välttää polarisaatiota ja tiedevastaisuus otetaankin tosissaan.”

Tutkija harmittelee myös yleistä äärioikeiston silottelua ja romantisointia. ”Suomessa puhutaan maahanmuuttokriitikoista, kun pitäisi puhua rasisteista”, Pietiläinen teroittaa.

Huolia, kritiikkiä ja toivoa

Tutkimuskeskustelu on tulista, ja Suomen oikeistopäättäjistä löytyy paikoin syvääkin epäluottamusta akatemiaa kohtaan.

Pietiläinen vastustaa vapaan tutkimuksen kaventamista, mutta hälytyskelloja hän soittaisi toisestakin aiheesta: ”Olen huolissani väkivaltaisen politiikan seurauksista eniten haavoittuvaisille ihmisille, siis vaikka maahanmuuttajille ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Akatemia on varsin keskiluokkaista ja etuoikeutettua jengiä.”

Pietiläisestä akatemiassa onkin kestettävä monenlaista arvostelua. Hän kertoo, ettei juuri säikähdä kansalaisten vihapalautetta, joka on usein alatyylistä ja sukupuoleen menevää. Enemmän hän harmittelee tutkimusyhteisön sisäistä porua ja itsesensuuritaipumusta, jolla hiljennetään tai vähätellään kriittistä yhteiskuntatutkimusta ”kansallisen yhtenäisyyden ja turvallisuuden nimissä.”

Palautekeskustelu ei ole kuitenkaan pelkkää synkistelyä. Yksittäisiltä ihmisiltä ja yliopistoyhteisöistä on tullut Pietiläiselle myös paljon tuenosoituksia ja solidaarisuutta työn seurauksena.

Toiveikkuutta pitää yllä myös ruohonjuuritason aktivismi. ”Näistä aiheista puhuttaessa on parasta, kun tulee vastaan ihmisiä jotka ovat miettineet samoin ja edistäneet omilla toimillaan sosiaalista ja ekologista oikeudenmukaisuutta”, Pietiläinen iloitsee.