JOENSUU, ENO / Riitta Mikkonen

Enolainen kuvataiteilija Valde Hassinen huomasi muutama vuosi sitten, että pitkän uran aikana on kertynyt osaamista, jota voisi jakaa muillekin.

– Itse olen viimeiset parikymmentä vuotta keskittynyt veistoksiin, mutta siellä taustalla on kuitenkin värit, niiden vaikutus toisiinsa ja pinnan sommittelu.

Hassinen tunnustautuu nimenomaan perinteisen öljyväritekniikan kannattajaksi. Joskus muinoin tuli kokeiltua akryylivärejäkin, mutta kun illalla valmistuneen ja upealta tuntuneen maalauksen hehku oli aamulla sammunut, paluu öljyväreihin oli selvä.

Karhunsalon vanhalla koululla eli kylätalolla on nyt kolmen vuoden ajan kokoontunut innostuneiden harrastajien porukka, joka on nimennyt itsensä Kaltimo-ryhmäksi. Ensin kokoonnuttiin täysin talkoilla ja omarahoitteisesti, sittemmin tukea saatiin Työväen Sivistysliitolta.

– Se tuki on katkolla vuosittain, eikä tällä hetkellä tiedetä keväästä, mutta varmasti ainakin yritetään jatkaa jotenkin. Kerätään vaikka kolehtia, jotta saadaan maksettua kyläyhdistykselle vuokraa.

Kaltimo-ryhmän torstaisissa kokoontumisissa on käynyt vaihtelevasti tusinan verran maalareita, heistä ohjaajan mukaan seitsemän-kahdeksan tunnollisesti viikoittain. Porukka kokoontuu päivällä, mikä luonnollisesti rajaa osallistujien ikärakenteen valtaosin eläkeläisiin.

Näillä näkymin seitsemältä aikuistaiteilijalta tulee maalauksia marraskuun puolivälistä joulun alle esillä olevaan näyttelyyn, vähintään kaksi jokaiselta. Näyttely on Karhunsalon kylätalon kahviotilassa, samaan aikaan yläluokan tilassa toimii Ohton joulupuoti.

Valde Hassinen ja Orvokki Immonen esittelevät Kaltimo-ryhmän näyttelyyn tulevia Päivi Armilan ja Päivi Pussisen maalauksia. Kuva: Riitta Mikkonen

Jokaisen kerran jälkeen tuntuu, kuin olisi palkinnon saanut.

Palkitseva harrastus

Mikä pitää vapaasti muodostuneen ryhmän kasassa? Tulemaan paikalle pitkänkin matkan takaa; Rääkkylästä tuleva nappaa Joensuusta kyytiin porukkaa, muutama tulee Enosta.

– Jokaisen kerran jälkeen tuntuu, kuin olisi palkinnon saanut, paljastaa ryhmään viimeksi liittynyt Orvokki Immonen.

Immonen on tehnyt pitkän uran siivousalan yrittäjänä yhdessä miehensä kanssa. Puolison poismenon ja oman eläköitymisen myötä riittää aikaa sekä hyväntekeväisyyteen että itsensä kehittämiseen.

– Tänä aamuna ennen tänne tuloa olin jo leipomassa piirakoita Parempi arki -porukan kanssa.

Kuvataiteita ei ole juurikaan tullut aiemmin harrastettua, hieman akvarellimaalausta Immonen kertoo kokeilleensa. Sama tilanne on muillakin ryhmäläisillä: kiinnostus itsensä ilmaisuun siveltimen ja värien avulla on ehkä kytenyt aiemmin, mutta aiemmin ei vaan ole ollut tarpeeksi aikaa tai sytykkeitä.

Jokainen tuo mukanaan oman aiheensa mitä haluaa tehdä. Siitä sitten keskustellaan, pohditaan myös onko tavoite liian iso suhteessa osaamiseen.

– Tärkeää on, ettei kokemattomana yritä niin suurta, että jää jumiin, avaa Valde Hassinen ryhmän työskentelyn periaatteita.

Matalan kynnyksen ryhmään on helppo liittyä. Kannustava palaute on aitoa ja rehellistä, samalla tulee pohdittua elämää laidasta laitaan. Kuviinsa voi maalata ajatuksiaan ja mielipiteitään ilman pelkoa tulla väärin ymmärretyksi. Mikä parasta, jos kokematon käsi ei saa aikaan sellaista jälkeä mitä mieli halajaisi, apu on lähellä.

– Valde tulee ja kuuntelee, ehkä sitten vetäisee avuksi jonkun pienen viivan, ja taas työ etenee, iloitsee Orvokki Immonen.

Valde Hassinen tunnustaa, että ryhmä on hänellekin hyvin merkityksellinen. Vaikka joskus aamulla lähtiessä tulee mietittyä, että mihin sitä on tullutkaan lupauduttua ja sitouduttua.

– Vaimo silloin kannustaa, että hyvää se tekee, kun tulen kuulemma aina iltapäivällä väsyneenä, mutta niin onnellisena takaisin.

Innostunut ja oppia janoava ryhmä pitää opettajankin vireänä. Sen lisäksi, että pitkän kuvataiteilijakokemuksen jakaminen tuntuu hyvältä, antaessaan väistämättä myös saa.

– Joka kerta opin itsekin jotain uutta, siitä kiitos innostuneelle porukalle.