Venäjän toiminta luo jatkuvaa, yleensä hallitusti mitoitettua hybridipainetta. Sen paineen tarkoitus on heikentää ja hajottaa, mutta niin, ettei toiminta provosoi avointa sotilaallista vastareaktiota. Venäjä kuluttaa, hämmentää ja sitoo länsimaita pitkäjänteisesti intensiteetillä, jota pidetään tietoisesti siedettävänä.

Hybridivaikuttamisen keinovalikoima on viime vuosina käynyt tutuksi otsikoista. Informaatiovaikuttamista, kyberhäirintää ja rajattuja sabotointiyrityksiä. Yhteistä näille on hybridivaikuttamisen olemuksen mukaisesti korkea kiistettävyys. Tavoitteena Venäjällä on tällä toiminnalla rapauttaa luottamusta viranomaisiin, polarisoida poliittista keskustelua ja ylipäätään halvaannuttaa jatkuvalla epävarmuudella päätöksentekoa.

Tapaukset suunnitellaan niin, että ne voidaan selittää myös sattumina, teknisinä vikoina tai hämärien toimijoiden tekosina. Laajamittaisia sähkökatkoja tai kuolonuhreja vältetään, mutta paikallisia häiriöitä ja kohdennettua epävarmuutta tuotetaan tarkoituksellisesti.

Samaan aikaan tämä epämääräisyys saa näkemään Venäjän toimintaa myös siellä, missä sitä ei ole. Suojelupoliisikin kritisoi vastikään Venäjä-spekulaatioita. Supon mukaan julkisuudessa Venäjän aiheuttamiksi väitetään ilman perusteita tapahtumia, jotka eivät liity mitenkään Venäjään.

Analyyttisyys ja rauhallisuus ovat aina parhaita tapoja suhtautua horjutusyrityksiin.

Sinällään nämä virhetulkinnat ovat väistämättömiä seurauksia toimivasta hybridivaikuttamisesta. Kun uhan tunne syntyy, niin sen kautta tulkitaan paljon asioita, jotka aiemmin menivät huomaamatta ohi. Analyyttisyys ja rauhallisuus ovat aina parhaita tapoja suhtautua horjutusyrityksiin.

Vaikutukset joka tapauksessa kuormittavat järjestelmää jatkuvasti. Viranomaisten tilannekuvan ylläpito, valvonta ja tutkinta vaativat yhä enemmän resursseja, erityisesti kyber-, informaatio- ja rajaympäristöissä. Talouteen ja huoltovarmuuteen kohdistuu yksittäisiä häiriöitä ja kustannuspaineita. Yrityksille tämä tarkoittaa kasvavia varautumiskustannuksia, mahdollisia häiriöitä toimitusketjuissa ja jatkuvuudenhallinnan kasvavia vaatimuksia.

Ainakin toistaiseksi Venäjä pyrkii pitkälti heikentämään tahtoa tukea Ukrainaa eri tavoin. Toisaalta luodaan uhan tuntua, että luvassa on vielä jotain ikävämpää, jos jatkamme tukea. Toisaalta sitten Suomeen päin voi väläytellä taloudellisia kannustimia hylätä Ukraina.

Tämä on erityisen merkittävä kysymys Itä-Suomessa, jossa rajan pysyminen kiinni tuntuu eniten. Taloustilanne on hankala ja jo se on merkittävä sisäistä luottamusta nakertava tekijä.

Mitään nopeaa loppua tälle tilanteelle ei näy. Venäjälle hybridivaikuttamisen riskit ovat pieniä ja sen kannattaa nakertaa lännen yhteiskuntajärjestelmiä. Paine voi aaltoilla, mutta konflikti itsessään ei ole häviämässä mihinkään. Tämä koskee erityisesti tilannetta, kun Ukrainassa jossain vaiheessa, tuskin kovinkaan pian, aseet vaikenevat.

Toinen tilanteeseen mahdollisesti vaikuttava kehityskulku olisi Trumpin Yhdysvaltojen muodollinenkin irtautuminen Euroopan turvallisuudesta. Esimerkiksi Trumpin voimakas halu saada Grönlanti hallintaansa voi aiheuttaa atlanttisen välirikon.

Tämäkään ei tekisi Suomesta yhtään vähemmän tärkeää maata Euroopan turvallisuudelle. Ruotsia, Norjaa ja Britanniaa puolustetaan pohjoisessa Suomessa ja etelämpänä Baltian maita, Puolaa ja Saksaa. On kaikkien näiden maiden eksistentiaalinen etu puolustaa Suomea.

Meillä on Suomessa eurooppalaisittain poikkeuksellisen paljon tahtoa ja kykyä puolustaa maatamme. Sitä tarvitaankin, sillä elämme nyt ainakin näkyvissä olevan tulevaisuuden harmaalla vyöhykkeellä sodan ja rauhan välissä.

Janne Riiheläinen