HEINÄVESI / Pia Paananen

Ääniarkeologi Riitta Rainio nostaa tukevasta rumpulaukusta pyöreän kehämäisen telineen, ja alkaa kiinnittää siihen mikrofoneja. Jokainen mikrofoni yhdistyy mittauslaitteistoihin. Etnomusikologi ja kulttuurintutkija Elina Hytönen-Ng ja etnologi ja äänimaisematutkija Noora Vikman istuvat muutaman kymmenen metrin päässä, ja molemmilla on käsissään mittauslaitteet.

Musiikintutkija Yulia Shpinitskaya pitää kädessään suurta ilmapalloa, jonka halkaisija on 40 senttiä. Toisessa kädessä on linkkuveitsi. Rainio nyökkää, mittari on päällä ja Shpinitskaya puhkaisee linkkuveitsellä ilmapallon.

Äkillinen voimakas ääni leikkaa ilmaa, ääni kimpoilee Iso Kivijärveä ympäröivillä kallioilla kohti pohjoista. Rainion impulssivastemittarit piirtävät koko ajan kuvaa paikan akustisista ominaisuuksista.

Yulia Shpinitskaya ilmapalloineen ja Riitta Rainio valmistautuvat ääniarkeologiseen mittaukseen. Kuva: Pia Paananen

Tutkimuksia eri puolilla Fennoskandiaa

Käynnissä on Koneen säätiön rahoittaman Pyhä ääni ja äänimaisema Fennoskandian muinais- ja nykyperinteessä: akustiset mittaukset, etnografinen tutkimus ja johdatus kulttuuriseen kaikututkimukseen -hankkeen kenttätyöpäivä. Rainio kertoo, että äänen heijasteita mittaava tutkimuslaitteisto on kehittynyt koko ajan, ja esimerkiksi ilmapallo on tullut korvaamaan liian kovaääniseksi osoittautuneen starttipistoolin, jota ensimmäisissä tutkimuksissa käytettiin.

– Laitteisto tarvitaan, koska ääni on tallennettava ja samalla mitattava. Ihmisen kuuloon ja kuuloaistimuksen kuvailuun ei voi luottaa, koska ihmiset kokevat äänen niin eri tavoin. Tutkimustilanne toistetaan eri kohteissa samankaltaisena. Laitteisto mittaa kaikujen suunnat, vastausajat ja voimakkuudet niiltäkin osin, joita ihmiskorva ei voi kuulla.

Hankkeen aikana tutkimusryhmä on tehnyt ääniarkeologisia tutkimuksia laajalti Fennoskandian historiallisilla ja nykyisillä pyhillä kallioilla, kivillä ja luolilla. Muutamia tutkimuksiin liittyviä artikkelejakin on jo ilmestynyt.

– Itä-Suomessa kohteinamme ovat olleet muun muassa Kolin Pirunkirkko, Heinäveden tafonikivi, Lieksan Vaskikallio, Rautjärven Pirunkirkko ja Savitaipaleella olevat siirtolohkareet. Norjassa olemme tehneet tutkimuksia saamelaisalueilla ja Oslon ympäristössä.

Seuraavat tutkimukset suuntautuvat Savon suuntaan Maaningalle ja Rautalammelle.

– Olemme menossa muun muassa Tuovilanlahden Pirunpesään, Rainio kertoo savolaisluolasta.

Riitta Rainio kertoo, että norjan kielessä sana”dvergmål” merkitsee sekä kaikua että kääpiöiden kieltä. Kuva: Pia Paananen

Mittauskalusto on tuettava huolellisesti. Iso Kivijärven rannalla oli sopivasti kiertynyt mänty laitteiston tueksi. Kuva: Pia Paananen

Elina Hytönen-Ng valmistautuu mittaukseen. Kuva: Pia Paananen

Meillä on edelleen olemassa sisäänrakennettuna metsäetiketti, jossa metsässä kuljetaan rauhallisesti, metsänväen rauhaa rikkomatta.

Kädet yhteen ja kuuntelua

Käynnissä olevan hankkeen taustalla on ääniarkeologian, kulttuurintutkimuksen ja uskontotieteen tiedot siitä, että esihistoriallisilla kalliomaalauspaikoilla tai saamelaisten seitakivien ympäristössä kaikuu tai ääniympäristö on muuten erityinen. Pohjoisten kansat ajattelivat, että esivanhempien tai luonnon henget asuivat kalliossa ja kivessä. Jos heihin halusi saada yhteyden, se tapahtui äänen kautta, esimerkiksi joikaamalla omalle suvulle merkityksellisellä kalliolla. Juuri tästä Rainio tutkimusryhmineen on hakemassa lisää tutkittua tietoa.

Meillä on edelleen olemassa sisäänrakennettuna metsäetiketti, jossa metsässä kuljetaan rauhallisesti, metsänväen rauhaa rikkomatta. Jos asiaa esivanhemmille tai luonnonhengille ei ollut, silloin paikka kuului ohittaa mahdollisimman hiljaa, huomiota herättämättä.

– Äänellinen teko on erityistilanne, siinä nimenomaan haetaan yhteyttä äänen kautta. Ja sitä yhteyttä ja sen luonnetta me olemme jäljittämässä.

Miten retkikohteen tai kesäpaikan äänimaisemaa voisi ilman mittauslaitteistoa kuulostella? Rainiolla on siihen yksi helppo, jokaisen kokeiltavissa oleva testi, jolla äänitutkijat oikeassa työssäänkin aloittavat ja kokeilevat tilan kaikua.

– Paukauta kädet mahdollisimman lujasti ja kuuntele. Juuri tämä ääni on sopiva siinäkin mielessä, että siinä on kaikki ihmiskorvan kuultavissa olevat taajuudet. Ja kun lyö kädet yhteen, oma huhuilu, huutaminen tai hihkunta ei peitä nopeasti palaavia kaikuja alleen.

Jääkausi on tehnyt Suomeen Iso Kivijärven kaltaisia kalliorantaisia järviä, joissa ääni käyttäytyy erityisesti. Kuva: Pia Paananen