Molemmat asiat saavat aikaan suoranaisen mediamylläkän. Verotietojen tultua julki se kaikki alkaa. Lehdet, radio, televisio julkaisevat uutisia, haastatteluja, laaditaan listoja kaikkein rikkaimmista. On siinä köyhälle kansalle sirkushuvia kerrakseen ja lisää on tiedossa, kun joulukuun 6. päivä koittaa.

Keksintö nimeltä televisio on tuonut linnan juhlat ikään kuin lähemmäksi niin sanottua tavallista kansaa, meitä jotka saamme näin ihastella kaikkea sitä pukuloistoa, kustantamiamme herkkupöytiä ynnä muuta ihanuutta, josta ilman televisiota jäisimme paitsi. Tuo pienen ja hikisen eliitin juhlinta kerää meidät köyhät televisioruutujen ääreen, sillä onhan se eräänlainen suomalainen versio Kauniista ja Rohkeista.

Mikäpäs olisikaan sen mukavampi tapa köyhän viettää itsenäisyyspäivän iltaa kuin töllöttää silmät tapillaan tuota tuntikausia kestävää kättelynäytöstä, kuunnella asiantuntijoiden kommentteja naisten iltapuvuista, sekä ihastella paljastavia tissivakoja. Katsella sen kellä nyt sattuu töllötin olemaan.

Itse voin puhtaalla omalla tunnolla vakuuttaa, etten ole noita juhlia enää aikoihin viitsinyt töllöttää. Jo siitäkin syystä, ettei huushollissa ole näköradiota ja jos vaikka olisi, en katsoisi. Eukko se aina käynnistää läppärinsä, istuu sohvalle suklaarasia käden ulottavilla ja jos yritän sitten kysyä tai sanoa jotain, saan tylyn vastauksen: ou hilijoo. Nöyryytetty mies vetäytyy omaan loukkoonsa murjottamaan.

Kalliita siis ovat nämä laulujen lunnaat. Kalliita etenkin kun tämä maailman onnellisin kansa elää nyt kaiken puutteen ja kurjuuden keskellä. Tämähän ei nyt koske tietenkään niitä verotietojen kärkinimiä. Mutta monella muulla saattaa jokapäiväisen leivän hankkiminen olla enemmän kuin työn takana.

Kirjoitin jo Tarja Halosen valtakaudella presidentille, että hän osoittaisi suomalaista suoraselkäisyyttä perumalla linnanjuhlat ja jalkautumalla kadulle, johdattaisi ministerit ja muut isokenkäiset tavallisen kansan pariin. Antamalla armeijalle päiväkäskyn tuoda kenttäkeittimet toreille ja turuille, niistä jaettaisiin itsenäisyyspäivän aterioita aina Hangosta Utsjoelle.

Mutta kuuroille silmille ja korville kaikui ehdotukseni. Yhä edelleen pieni eliitti juhlii, se tanssii hien ja pierunkatkuissa onnellinen hymy huulillaan. He tuntevat ainakin kerran vuodessa olevansa muuta kuin pelkkiä pieruja…

Ugh! Olen jälleen puhunut.

Veli-Matti Hyttinen