Orpon hallitus säästää tavalla, josta tulee väkisin mieleen se kuuluisa housuun pissiminen pakkasella.

Jatkuva menojen leikkaaminen ilman tulorahoituksen lisäämistä saattaa lämmittää vähän aikaa, mutta se kostautuu nopeasti. Eri hallituspuolueiden vaatimusten toteuttaminen tulee aiheuttamaan ikäviä seurauksia, kun lyhytnäköiset säästöt ja ilman vaikutusarvioita säädetyt lait konkretisoituvat.

Polttoaineen jakeluvelvoitteen pitäminen alhaalla aiheuttaa sen, että Suomi ei saavuta sitovia päästötavoitteita. Tämän seurauksena joudutaan ostamaan kalliita päästöoikeuksia muualta, ja oikeastaan kauppoja pitäisi jo olla hieromassa. Alkoholilain uudistus toi kauppoihin kahdeksanprosenttiset käymistuotteet, mutta ei laimentamalla valmistettuja. Tämä kristillisten vaatimuksesta lakiin otettu kummajainen tullee viemään Suomen EU-tuomioistuimeen. Myös suurella enemmistöllä säädetty käännytyslaki saattaa joutua EU:n syynättäväksi.

Näistä laskut lankeavat joskus tulevaisuudessa, jolloin voidaankin jo syyttää seuraavaa hallitusta.

Sosiaaliturvan leikkaukset alentavat ostovoimaa, ja arvonlisäveron korottaminen vähentää kulutusta entisestään.

Monista muista päätöksistä maksetaan laskua jo nyt. Sosiaaliturvan leikkaukset alentavat ostovoimaa, ja arvonlisäveron korottaminen vähentää kulutusta entisestään. Tämä lisää työttömyttä, ja työttömyysturvan ja asumistuen leikkaukset ajavat ihmisiä toimeentulotuelle, johon tarvitaan lisää rahaa. Moni ei tiedä, että kunnat maksavat yhä edelleen valtiolle puolet perustoimeentulotuen kustannuksista, joten myös kuntien menot lisääntyvät. Yritystukia maksetaan entiseen tapaan, mutta korvaamatonta työtä esimerkiksi asunnottomien ja päihdeongalmaisten auttamiseksi tekevien kansalaisjärjestöjen tukia leikataan.

Köyhyys lisääntyy ja ruokajonot kasvavat. Myös sairastavuus lisääntyy, kun hallitus ohjaa rahaa yksityisille terveysjäteille maksettaviin Kela-korvauksiin. Virallisen perustelun mukaan näin lyhennetään hoitojonoja, mutta kaikki tietävät korotuksen kattavan vain saman verran kasvavat toimistomaksut.

Mutta hoitojonoistahan syytetään edellistä hallitusta, joka kuulemma loi soteen valtavan kalliin hallintohimmelin. Näin sanovat unohtavat, että ennen soteuudistusta palvelua tuottavia kuntia ja kuntayhtymiä oli yli 300, ja kaikilla niillä oli oma hallintonsa. Lisäksi he unohtavat koko ajan lisääntyvät ja kallistuvat ostopalvelut, palkankorotukset, palkkaharmonisaation ja koronan aiheuttaman kustannusten kumuloituneen kasvun. Erityisesti he unohtavat sen, että kuntien ja kuntayhtymien vuosia kerryttämät alijäämät on nyt katettava liian lyhyessä ajassa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmästä ehdotettiin ratkaisuksi aluevaltuustojen lakkauttamista. On hyvin kuvaavaa tälle ajalle, että ongelmat halutaan ratkaista poistamalla demokratia. Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (PS) piti ajatusta harkitsemisen arvoisena. Jo aiemmin hän vetäytyi syrjään alueiden talousongelmista sanoen, että ne ovat kokonaan alueiden vastuulla. En tiedä mihin tällaista ministeriä tarvitaan.

Mutta onhan hallituksella tekemistä, kun kaikki ministerit istutetaan koulunpenkille opettelemaan rasismin vastustamista. Näin toteutetaan rasisminvastaista ohjelmaa, jonka pääministeri esitteli yksin. Valtiovarainministerin puolue on ja ei ole mukana tässä farssissa.

Kalliiksi tulee tämä ”hyvä hallitusohjelma”.

Sakari Timonen

Kirjoittaja on juukalainen paluumuuttaja, bloggaaja ja juristi.