Yllä olevan otsikon muotoilu kirpaisee kirjoittajaa - ehkä lukijaakin, mutta kuten tiedetään, totuus ei pala tulessakaan ja tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Antti Simonen

Tuskin on montakaan henkilöä, joka suhtautuu hömötiaiseen vihamielisesti. Vikkelästi talvisessa pihapiirissä pyörähtelevä, eloisa, mustalakkinen tintti antaa itsestään iloisen ja elämänmyönteisen kuvan, mikä helposti tarttuu myös linnun elkeitä seuraavaan katsojaan. Hömppä kykenee nappaamaan isoisten joukossakin oman makupalansa tarjolla olevasta siemenpankista tai roikkuvasta rasvapötköstä: tätä konstia ja kilpaijoidenkin hämmennystä on ilo seurata.

Hömötiainen, kotoisasti ”hömppä”, on joidenkin lähteiden mukaan saanut ”hölmöilijään” viittaavan nimensä siitä, että se suhtautuu ihmiseen jopa tyhmän luottavaisesti oman ja pesäpoikueensakin turvallisuuden kannalta. Kuten kuvasta näkyy, se uskaltaa noutaa mieluisan siemenen vaikka suoraan ihmisen kädestä - siihen ei monikaan lintu helposti rohkene ja hyvä niin: ihminen on kuitenkin valitettavasti luomakunnan pahin petonisäkäs.

Hömötianen kuului aikoinaan maamme runsaslukuisimpiin lajeihin: 1,7 miljoonan parin määrällä se kilpaili metsäkirvisen kanssa kolmannen linnun kunniakkaasta sijasta. Nykytilanne on se, että lajin parimäärä on vähentynyt peräti 70 prosenttia entisestä, eikä tilanteen paranemista ole näköpiirissä. Syynä on vanhojen puustojen huima väheneminen ja lahojenpökkelöiden puute – hömppä kovertaa itse pesäkolonsa ja hento nokka ei kovaan puuhun pysty.

Vanhemmat yksilöt sijoittivat ruokakätkönsä puiden latvaosiin, nuoremmat tyviosiin – näin kilpailu vähenee.

Hömötiaisen hyvämuistisuus on tullut ilmi jo reilut parikymmentä vuotta sitten tehdyissä tutkimuksissa. Linnun talvinen menestys on tutkijain mukaan ollut varsin oleellisesti siinä, että lintu tekee runsaasti talven pahojen aikojen varalle ruokakätköjä. Kätköpaikat ovat enimmäkseen sijainneet suurten, vanhojen puiden kuorikerroksen rakosissa. Hömötiaisparven vanhemmat yksilöt sijoittivat ruokakätkönsä puiden latvaosiin, nuoremmat tyviosiin –näin kilpailu vähenee.

Mielenkiintoinen havainto oli myös se, että pohjoisen lajit muistivat kätkönsä paremmin kuin eteläiset lajikumppaninsa. Olojen vaikeutuessa lajit kykenivät terävöittämään muistiansa. Tähän vaikutti stressihormonin lisääntyminen laukaisevana tekijänä – stressiä voi siis myös hyödyntää! Oma ruokailualue parvessa parantaa luonnollisesti myös kätköpaikan muistamisessa.

Muistia hömpät virkistävät myös siten, että kätköpaikkaa vaihdetaan toistuvasti uudelleen, suunnilleen kuukauden välein. Hömpänkään muisti ei kanna juurikaan kuukautta pidempään.

Kesäuusinta: Artikkeli on julkaistu aiemmin Itäsuomalaisen verkkolehdessä 7.6.2025