Arto Miettinen
Pääkirjoitus: Ei asiamiestoiminta niin vaikeaa ole, tarvitaan vain aikaa ja puheenlahjoja
Itäsuomalaisessa on peräänkuuluteltu pitkin alkanutta vuotta lehdelle asiamiehiä, joiden tehtävänä on suositella ja markkinoida lehteä esimerkiksi tapahtumissa, työpaikoilla tai omassa puolue- ja ammattiosastossa.
Toistaiseksi tällä rintamalla on ollut varsin hiljaista, mutta lieneekö osansa hiljaisuudessa ollut silläkin, että toimintamallia voi olla vaikea hahmottaa.
Hiljattain Joensuun työväenyhdistys tarttui kuitenkin härkää sarvista ja ehdotti lehdelle projektia, jossa yhdistyksen valtuutettu, muusikkona ja kokemusasiantuntijanakin tunnettu Jussi Laakkonen soittaa yhdistyksen jäsenistölle puhelukierroksen.
Soittokierroksen toteuttaa Joensuun työväenyhdistys ja sen tarkoituksena on kuulla jäsenistön kuulumisia, toiveita sekä tarkistaa jäsentietoja. Samassa yhteydessä sovittiin, että Laakkonen myös tarjoaa jäsenille Itäsuomalaisen tilausta.
Kyse on myös työntekijöiden järjestäytymisen tukemisesta.
Kenenkään tietosuojaa soittokieroksella ei loukata, koska puheluita toteuttaa yhdistys eikä esimerkiksi lehden levikkimyyjä. Lisäksi yhdistys saa soittamalla itselleen tietoa jäsenten toiveista sekä jäsenet toisaalta tietoa yhdistyksestä, joka on kiinnostunut jäsentensä asioista.
Tästä on periaatteessa kysymys myös Itäsuomalaisen peräänkuuluttamassa asiamiestoiminnassa. Ei kuullosta liian vaikealta toteuttaa, kunhan vain on aikaa, puheenlahjoja ja puhelinliittymä tai muu foorumi, jossa ihmisiä tavoittaa.
SDP Savo-Karjalan puheenjohtaja Timo Haverinen on markkinoinut mallia myös ammattiliittojen sd-ryhmien toimijoille. Hän on korostanut, että kyse ei ole vain lehtikampanjasta vaan työntekijöiden järjestäytymisen tukemisesta ja siten myös parempaa työelämää puolustavasta teosta. Se on kyllä aika hyvin kuvattu.
Viime aikoina on eduskuntaan ajettu menestyksellä lakiesitystä määräaikaisten työsuhteiden ketjuttamisesta. On myös uutisoitu, että some syöttää nuorille oikeistolaista sisältöä. Voisi olla aiheellista miettiä, miten tällainen kehitys on tullut mahdolliseksi ja eikö sille tarvita myös median kentällä vastavoimia?
Arto Miettinen
Itäsuomalaisen päätoimittaja
