Seminaareista ensimmäinen järjestetään torstaina 5. helmikuuta Joensuun Pääkirjaston Muikku-salissa ja sen teemana on itäraja. Kysymys on siinä mielessä luonteva, että lehti perustettiin vuonna 1906 Sortavalassa nimellä Rajavahti ja lehden keskeistä sisältöä on aina ollut rajaseudun ihmisen elämä.

Itäraja on toki tänäänkin – 120 vuotta myöhemmin – äärimmäisen ajankohtainen. Venäjän sota Ukrainassa on jatkunut pian neljä vuotta, ja Suomen itäraja on ollut suljettuna marraskuusta 2023 alkaen. Poikkeustilasta näyttää tulleen uusi normaali ja tulevaisuus on utuinen.

Itärajaa koskevista toimenpiteistä kuten rajalaista on käyty eduskunnassakin vilkasta keskustelua, jossa poliitikkojen kannat ovat jakautuneet jopa puolueiden sisällä. Osan mielestä avoin keskustelu kuuluu terveellä tavalla avoimeen demokratiaan, osa taas katsoo sellaisen vaarantavan Suomen turvallisuuspolitiikan.

Kas kun ei vielä niitä jalkaväkimiinoja.

Syyt mielipiteiden jakautumiseen ovat moninaisia: osin poliittisia, osin taas taloudellisia tai inhimillisiä kuten perhesuhteisiin liittyviä. Tämä on helppo ymmärtää, kun vierailee esimerkiksi Etelä-Karjalassa, jossa rajan kiinniolon hinnaksi on arvioitu menetettynä matkailutulona jopa miljoona euroa päivässä.

Itä-Suomen tukemisesta vaikeassa tilanteessa on puhuttu paljon, mutta konkretia on jäänyt piippuun. Aluehistorian dosentti Mikko Kohvakka kyseli kesällä Helsingin Sanomissa (26.6.2025), jääkö Itä-Suomelle tälläkin kertaa rooli sodankäynnin purkurivyöhykkeenä ja lännen etuvartiona.

Esimerkiksi esitykset Itä-Suomea koskevista verohuojennuksista tyrmättiin oitis muualla Suomessa, ja ratkaisuksi tarjottiin huonon tiestön ohella soiden ennallistamista maanpuolustuksellisessa tarkoituksessa. Kas kun ei vielä niitä jalkaväkimiinoja.

Arto Miettinen

Itäsuomalaisen päätoimittaja