Televisiossa, radiossa ja sanomalehdissä keskustelu on ollut pääosin asiallista ja tuomioon perustuvaa. Sosiaalisen median keskustelussa on ollut varsin vähän yhteyttä tuomioon. Keskustelu on pohjautunut ennakkoluuloihin ja sellaisiin olettamuksiin tuomiosta, joihin tuomio ei mitenkään anna aihetta.

Ensinnäkin tuomiossa linjattiin ansiokkaasti uskonnonvapauden suhdetta kiihottamista kansanryhmää vastaan määrittelevään rikossäännökseen. Korkein oikeus korosti uskonnonvapautta ja sananvapautta perusoikeuksina. Raamattua ja muita pyhiä kirjoituksia saa lukea, julkisestikin. Pyhiä kirjoituksia saa lainata. On sallittua kertoa, mitä apostolit tai profeetat ovat kirjoittaneet.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että esimerkiksi Paavalin kirjoitusten pohjana on ollut hänen elämänkokemuksensa ja tietämyksensä ja kirjoitukset on suunnattu hänen aikalaisilleen. Pyhiä tekstejä on tulkittava aika- ja asiayhteyksissään. Niistä ei ole hyvä johtaa elämänohjeita ilmiöihin, jotka ovat olleet tekstien syntyaikoina ihmisille tuntemattomia. Paavalin kirjeistä ei saa johtoa esimerkiksi siihen, onko itseään ohjaavien autojen liikennöinti sallittava vai ei.

Kiellettyjä aiheita tai sanoja ei ole olemassa. Rikosvastuun rajat määrittelee asiayhteys. Asiallinen keskustelu sukupuolesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä on sallittua. Toisen ihmisen tai kansanryhmän loukkaaminen on paitsi hyvien tapojen vastaista, myös tietyin edellytyksin rangaistavaa.

Uskontopohjaisessa keskustelussa raja menee ainakin siinä, ettei ketään saa uhata väkivalalla tai ihmisiä ei saa lietsoa väkivaltaan ihmisiä tai kansanryhmiä vastaan. Korkeimman oikeuden tuomiossa otettiin kantaa solvaustyyppisen kirjoittelun ja uskonnonvapauden suhteeseen. Jos kyseessä olisi ollut uhkaava tai panetteleva ilmaus, tuomio olisi voinut olla myös hylätyn syytekohdan osalta syyksi lukeva.

Räsästä ei tuomittu uskonnollisten näkemystensä takia.

Selvyyden vuoksi totean, että itse olisin saattanut päätyä asiassa korkeimman oikeuden vähemmistön kannalle eli hylkäämään syytteen kokonaisuudessaan. Rikosvastuu on huono instrumentti tosiasiat kieltävää puhdasoppisuutta vastaan. Tämä on aika selkeästi ilmaistu käräjäoikeuden tuomiossa, jossa syyte oli kokonaan hylätty.

Räsästä ei tuomittu uskonnollisten näkemystensä takia. Hänet tuomittiin siksi, että hän oli vastoin riidatonta lääketieteellistä tietoa väittänyt homoseksuaalisuutta kehityksen häiriöksi ja sairauteen vähintään rinnastuvaksi ilmiöksi. Lääkärinä ja kansanedustajana Räsäsen on täytynyt tietää, ettei homoseksuaalisuutta ole enää vuosikymmeniin luokiteltu sairaudeksi. Jonkin ryhmän nimeäminen häiriintyneeksi tai sairaaksi vastoin riidatonta tieteellistä tietoa luokiteltiin tuomiossa solvaavaksi.

Tuomio on antanut aiheen vaatia lain muuttamista. Siihen voi olla perusteita, ei kuitenkaan rikosvastuuta lieventämällä tai se jopa poistamalla. Solvaamisen ja panettelun sijasta olisi ehkä parempi käyttää halventamisen käsitettä ja tunnusmerkistössä voisi olla syytä korostaa tekijän vihamotiivia. Sääntelyä on itse asiassa hiljattain laajennettu, kun vakavan kansainvälisen rikoksen kieltäminen on säädetty rangaistavaksi.

Rangaistavaa on sellaisen rikoksen tietoinen kieltäminen, puolustelu tai mitätöinti tavalla, joka on omiaan yllyttämään vihaan tai väkivaltaan. Tätä uutta säännöstä säätämässä on ollut myös Päivi Räsänen, ja kiihottamisrikossäännöksen lieventämistä tai poistamista vaativat muut kansanedustajat. Taitaa olla niin, ettei vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee.

Onko Räsäsen tuomiosta opiksi otettavaa? Uskontoa saa edelleen harjoittaa, pyhiä kirjoituksia julkisesti esittää ja niitä tulkita. Tuomion soisi kannustavan ihmisiä sivistyneeseen keskusteluun. Asioista saa olla eri mieltä, mutta kritiikin tulee kohdistua asiaan ja tekoihin sen sijaan, että uhataan, panetellaan tai solvataan toisia ihmisiä.

Matti Tolvanen

professori (emeritus)