Erään median edustaja rohkeni tunnustaa illanvieton yhteydessä lukeneensa kerran Itäsuomalaista. Hän vertasi lehteä Pahkasikaan, sillä lehti julkaisee hänen mielestään niin asenteellista sisältöä. Hänen oma mediansa kuulemma perustaa juttunsa faktoihin.

Ottamatta mitään pois Pahkasialta, joka on kyllä allekirjoittaneen mielestä erinomainen media, kommentti kuvaa hyvin keskustelua median riippumattomuudesta ja erityisesti puoluemedian riippuvaisuudesta.

Suomessa maakuntamediat ja paikallislehdet irtautuivat poliittisilta juuriltaan pääosin 1990-luvulle tultaessa. Se on toki faktaa. Käsitykset siitä kuitenkin vaihtelevat, millaisen riippumattomuuden tämä muutos uutismedioille tosiasiassa takasi.

Millaisen riippumattomuuden tämä muutos medioille takasi?

Kehityksestä jotakin kielii se, että tuoreimman Toimittajat ilman rajoja -järjestön raportin mukaan suomalaisen median riippumattomuuden suurin uhka ei ole puoluepoliittinen sitoutuneisuus vaan omistajuuden keskittyminen ja sisältöjen yksipuolistuminen.

Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ilmestyy nykyään enää muutamia siinä mielessä riippumattomia medioita, etteivät ne ole konserniomisteisia, vaikka ovatkin toki poliittiseen tai muuhun arvopohjaansa sitoutuneita.

Osuuskuntaomisteisen, SDP:n rahoittaman Itäsuomalaisen ohella tällaisia medioita ovat Juuan pitäjäseuran julkaisema Vaarojen Sanomat, pitäjäseurojen ja kuntien omistama Koti-Karjala sekä yksityisyrittäjävetoinen Kotiseutu-uutiset.

Valtakunnan tasolla keskittymiskehitystä vastaan ovat pyristelleet esimerkiksi Long Play ja Uusi Juttu, sekä muutamat harvat puoluemediat.

Suomalaisen yhteiskunnallisen keskustelun ja demokratian kannalta kannalta tällainen kehitys on huolestuttava. Vielä huolestuttavampaa on, jos edes toimittajat eivät mediakentän moniarvoisuuden merkitystä tiedosta, vaikka eivät kaikkien medioiden arvopohjaa tai maailmankuvaa jakaisikaan.