Pentti Stranius

Vanhan työväenliikkeen maine ja kasvu perustui 1800-1900-luvun vaihteessa paitsi yhteiskunnallisiin murroksiin, myös nykyisin jo unohdettuihin legendaarisiin agitaattoreihin.

Yksi heistä oli “maankiertäjä ja kulkumies” eli puhuja Veli Vatanen, oikealta etunimeltään August. Veli Vatanen kiersi Suomen periferiaa vaikka potkukelkalla, piti tuntikausien puheita pienissä torpissa ja levitti omalla kiehtovalla tyylillään myös sosialismin aatetta aivan muuallakin kuin isojen kaupunkien työväentaloilla tai tehtaissa. On sanottu että hän oppi kirjoittamaankin vasta myöhemmällä iällä.

Mutta puhujana Vatanen taisi olla vähintäänkin Fidel Castron luokkaa. Joskus kävi niin, että 5–6 tuntia “saarnattuaan” hän oli päässyt vasta esityksensä toiseen kohtaan...

Veli Vatanen kohosi elämänsä ehtoolla myös kansanedustajaksi, mutta kuoli suht varhain 1923, siis sata vuotta sitten. On hienoa että FT Pauli Arola on nyt laatinut aikanaan laajaa mainetta ja kansansuosiota nauttineesta Vatasesta ensimmäisen perusteellisen elämäkerran. Vatasen mentori ja esikuva oli yhtä legendaarinen, mutta häntä tunnetumpi työväenmies ja agitaattori, nimittäin Matti Kurikka. Juuri Kurikka opasti Arolan mukaan Vatasta myös kirjoittamisen alueelle.

Suosittelen elämäkertaa juuri nuorille lukijoille, nykyajan aatteellisille aktivisteille (mikäli heitä vielä Suomesta löytyy?).

Pauli Arola on tehnyt Veli Vatasen suhteen perusteellista pohjatyötä. Lähdeluettelo on pitkä ja monipuolinen, kirjan kuvitus vallan erinomainen. Ja vaikka Vatasen jäljiltä ei ole jäänytkään paljon hänen omia kirjoituksiaan, työväenliikkeen varhaiset ja karutkin vaiheet ja sosialismin ja sosiaalidemokratian “pienet suurmiehet” tulevat hyvin eläviksi myös tämän digi- ja someajan suomalaisille. Suosittelen elämäkertaa juuri nuorille lukijoille, nykyajan aatteellisille aktivisteille (mikäli heitä vielä Suomesta löytyy?).

Veli Vatanen oli monessa asiassa välillä eri mieltä, kansalaissodan aikanakin, tunnettujen sosialidemokraattisten johtajien kanssa. Tähän saattoi olla syynä se, että hänen ideologiansa ja juurensa olivat ehdottomasti maalaisköyhälistössä. Kai häntä voi kutsua myös aikansa “populistiksi” (?), mutta sellaisia työväenliike tarvitsi aikana, jolloin nykymedian vaikutukset olivat tuntemattomia, luku- ja kirjoitustaidon puuttuessa niin monilta “punaisen viivan” vetäjältäkin. Silti Vatanen oli tasa-arvon, yhteisöllisyyden ja demokratian sisäistänyt kansanmies päästessään niin sanotusti eliittiin, tullessaan valituksi myös eduskuntaan. Siitä kertoo myös kutsuma- ja kunnianimi “Veli”, jonka hän sai puhutellessaan kuulijoitaan aina “veljiksi”.

Jo Vatasen olemus ja joskus herskyvää saarnaamista muistuttava puhetyyli kertoo paljon agitaattorin vastaanotosta Suomen sydänmailla:

“Ja maankiertäjältä hän näytti, naapukkareuhkoineen, tukevine kaulaliinoineen, kirjamyttyineen ja monine sinnihousuineen... Mutta kun tulokas oli tovin tarinoinut torppariperheessä, oli hän siellä ylimmäinen ystävä, matkapappi sellainen, jota oli ehkä kauan vaistomaisesti kaivattukin, mutta jonka tulemista ei oltu uskallettu ainakaan ääneen kuvitella” .

(Nimimerkki “Riitahuhdan Esa” - kuvaus Veli Vatasesta, s. 60)

– – –

Artikkeli on julkaistu 21.9.2023 ilmestyneessä printtilehdessä.