Anne-Mari Tiainen

Ortodoksisen kirkon rakentamista Johannes Karhapään kotikylään Sonkajanrannalle alettiin suunnitella vuonna 1910. Sonkajanrannan Oikea-uskoiskirkollinen nuorisoseura Karhapään johdolla teki vuonna 1912 asiasta anomuksen arkkipiispa Sergeille.

Sortavalan piispa Serafim vieraili Sonkajanrannalla 22.1.1914 ja laski kirkon peruskiven. Piispa Kiprianin johtama Karjalan Veljeskunnan rahoitti Sonkajanrannan kirkon rakentamista. Piirustukset laati Valamon luostarin teknikkomunkki Gennadi ja kirkko rakennettiin rakennusmestari L. Ikosen johdolla.

Kirkon rakentaminen oli hyvällä mallilla vuonna 1914, kun hankkeen tärkein tukija ja Karhapään hyvä ystävä piispa Kiprian kuoli äkillisesti. Pyhäkön rakennustyön loppuun saattaminen oli vaarassa jäädä kesken. Kirkon valmistumisen kannalta ratkaisevaa oli pietarilaisen kauppias P. F. Nesterovin Venäjän kirkolle tekemä 10.000 ruplan rahalahjoitus, jonka tsaari Nikolai II ohjasi Sonkajanrannan kirkon rakentamiseen.

Pyhän naisprofeetta Hannan muistolle pyhitetyn kirkon vihki käyttöön arkkipiispa Sergei 23.8.1915. (toisen lähteen mukaan 5.9.1915). Kirkon praasniekkaa eli nimikkopyhän muistopäivän mukaista temppelijuhlaa vietetään 3.2.

Järvenrantamaisemassa sijaitsevaa pienehköä puukirkkoa on kehuttu kauniiksi kuin koru ja yhdeksi ortodoksisen rakennuskulttuurin helmeksi. Se on Museoviraston määrittelyn mukaisesti ensimmäisen luokan rakennussuojelukohde, ja kirkko ympäristöineen on maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.

Kirkon lähellä ollut koulu tuhoutui tulipalossa vuonna 1951. Kirkon vieressä on Johannes Karhapään muistoksi vuonna 1988 pystytetty Sovinnonristi. Kirkonmäellä avautuu ihastuttava perinnemaisema eli monilajinen kukkaniitty. Kirkonmäen juurella sijaitsee Sonkajanrannan kirkkotupa.

"Herran avulla sinä rakennutit kotikylääsi koulun ja kirkon ja antauduit pyhän uskon opettajan virkaan vahvistaaksesi ortodoksista kansaa."

Pyhän marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalaisen kunniaksi kirjoitetusta akatistos-hymnistä.

Isä Vesa Takala johtaa usein akatistosta pyhälle Johannes Sonkajanrantalaiselle. Miltei aina on mukana kolme Karhapäätä: Toivo (vas.), Jorma ja Lauri. Oikealla kirkon tuore isännöitsijä Heimo Lyhykäinen. (Kuva: Anne-Mari Tiainen)

Sonkajanrannan kirkolla pitkäaikaisiakin isännöitsijöitä

Tuupovaaran Sonkajanrannalla sijaitsevan pyhän naisprofeetta Hannan kirkon tullessa 110 vuoden ikään tänä vuonna on hyvä aika katsella taaksepäin ja muistella kirkon isännöitsijöinä toimineita henkilöitä. Muutamat kyseisen Johannes Karhapään rakennuttaman kirkon isännöitsijät ovat toimineet tehtävässä vuosikymmenien ajan.

Kirkko sai alkuvuodesta uuden isännöitsijän, kun korkeasti pyhitetty Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni siunasi Heimo Lyhykäisen isännöitsijän tehtävään 7. maaliskuuta pyhän marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalaisen muistopäivän liturgian yhteydessä. Sonkajanrannalla asuvaa Heimo Lyhykäistä pyydettiin Sonkajanrannan kirkon isännöitsijäksi ja alttaripalvelijaksi viime joulukuussa.

Staarosta Savinainen

Yksi pitkäaikaisista kirkon isännöitsijöistä oli Lyhykäisen edeltäjä, itsestään staarosta-nimitystä käyttänyt Urpo Savinainen, joka toimi tehtävässä 35 vuotta. Hänen läksiäisensä pidettiin pyhän naisprofeetta Hannan praasniekan eli temppelijuhlan aikaan 3. helmikuuta.

Erityisesti Johannes Karhapäästä eli kanonisoituna pyhästä marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalaisesta innostunut Savinainen sai Joensuun ortodoksiselta seurakunnalta läksiäislahjaksi Johannes-ikonin. Urpo Savinainen on tunnettu värikkäänä ja seurallisena persoonana, joka mielellään kertoo tarinoita.

Savinaisen edeltäjiä olivat harviolainen Kalevi Tuupanen ja sonkajanrantalainen Eemil Purmonen. Monissa yhteiskunnallisissa asioissa aktiivisesti mukana ollut Tuupanen oli kirkon isännöitsijänä joitakin vuosia 1980-luvulla, Purmonen puolestaan noin 30 vuotta.

Säntillinen ja tasaluonteinen Purmonen

Eemil "Eemeli" Purmonen muistetaan nöyränä ja tunnollisena kirkonpalvelijana, joka hyvin vähäeleisesti taustalla toimien huolehti kirkosta ja avusti pappeja jumalanpalveluksissa. Rauhalliselle Purmoselle ominainen piirre oli muitten ihmisten arvostaminen ja tasapuolinen kohteleminen. Hänen vakaata luonnettaan on kuvattu sanonnalla "siinä on mies, joka ei viere eikä murene".

Sangen vaatimatonta elämää poikamiehenä elänyt Purmonen eli korkeaan 87 vuoden ikään, ja hänet on haudattu Sonkajanrannan hautausmaalle. Hautapaikastaan Purmonen oli esittänyt toiveen, että hänen viimeinen leposijansa olisi hänen lapsesta asti ahkerasti kulkemansa vanhan koulu- ja kirkkopolun varrella.

Musiikkimiehenä ja vakantekijämestarina tunnettu Feodor "Veta" Airio on saanut viimeisen leposijansa Sonkajanrannan hautausmaalta, kuten moni muukin kylän oman kirkon isännöitsijä.

Musikaalinen Airio

Sonkajanrannan kirkon isännöitsijän tehtävää on jonkin aikaa hoitanut taitavasta kirkonkellojen soitosta ja voivakkojen tekemisestä tunnettu Feodor Airio, jonka suku on alunperin ollut Hömötin Karhapäitä. Osa heistä oli muuttanut sukunimensä Airioksi tai Suvisaloksi Johannes Karhapäähän liitettyjen ikävien asioiden vuoksi.

Tilattomaan väestöön kuulunut Airion perhe on aikanaan asunut pitkään Sonkajanrannan ensimmäisellä kirkkotuvalla, joka purettiin ränsistymisen vuoksi 1950-luvulla. Myöhemminkin kirkon lähellä asuneen ja lahjakkaana musiikkimiehenä muistetun "Veta" Airion soitosta ovat nauttineet muun muassa seurakunnan leiriläiset Sonkajanrannan kirkonmäellä kesäleiri-iltoina 1950- ja 1960-luvuilla. Airio on soittanut rakentamaansa kannelta ja kirkonkelloilla jopa pieniä kansansävelmiä. Hän on ollut täysin itseoppinut ja soittanut korvakuulolta, mutta hyvin tarkasti ja oikein.

Harviolainen Aleksi Volotinen puolestaan on ollut kirkon isännöitsijänä 1950-luvun alussa. Volotinen on ollut yksi Johannes Karhapään tukijoista ja sukulainen Johanneksen äidin puolelta, ja hän löytyy kirkon vihkimiskuvastakin. Volotinen on toiminut kirkolliskokousedustajana ja pitänyt pyhäkoulua.

Hömöttiläinen Dimitri Huurinainen (oik.) oli Sonkajanrannan kirkon ensimmäinen isännöitsijä. Kuva on otettu 1920-luvulla, vasemmalla on Simo Volotinen. (Kuva: Wilho Apell, Ilomantsin Museosäätiö)

Vakaumuksen mies Huurinainen

Ensimmäinen ja hyvin pitkäaikainen Sonkajanrannan kirkon isännöitsijä on ollut Johannes Karhapään kuoleman jälkeen aloittanut ja yli 30 vuotta tehtävää hoitanut hömöttiläinen Dimitri Huurinainen. Kirkon valmistumisen (v. 1915) jälkeen muutamana ensimmäisenä vuotena sillä ei ole ollut varsinaista isännöitsijää, vaan vastaavia tehtäviä ovat hoitaneet kirkonrakennuttaja-Johannes ja hänen miespuoliset perheenjäsenensä.

Toimeliaana ja vastuuntuntoisena miehenä Dimitri Huurinainen on saanut ja ottanut hoitaakseen sekä erilaisia käytännön töitä että monenlaisten asioitten hoitamista yhteisönsä hyväksi. Esimerkiksi kirkon kahden pönttöuunin lämmittäminen edellisenä iltana tai aamuvarhaisella ennen jumalanpalveluksia on kuulunut kirkon isännän tehtäviin.

Huurinainen on tehnyt työtä ortodoksisen uskonnon aseman vahvistamiseksi kotiseudullaan yhdessä Johannes Karhapään kanssa. Karhapään kuoleman jälkeen Huurinainen on jatkanut ortodoksisuuden edistämistä Hömötin Valistuksen esimiehenä ja puheenjohtajana. Vuonna 1926 Aamun Koiton joululehdessä Aari Surakka kirjoittaa Huurinaisen olleen "kirkon isäntä ja samalla koko seudun ortodoksisuuden liekin valppain vaalija."

Dimitri Huurinaisen johdolla on rakennettu vuonna 1925 valmistunut alkuperäinen Sonkajanrannan kirkkotupa. Sen sijaintipaikan lähellä oleva nykyinen kirkkotupa on vihitty käyttöönsä heinäkuussa 2006.

Pyhän naisprofeetta Hannan kirkko on nykyisin sinikattoinen. (Kuva: Anne-Mari Tiainen)