Sailmet Oy käynnistää toiminnan Kiteellä
Kirkkonummelainen Sailmet Oy käynnistää tuotannollisen toiminnan Kiteellä ensi vuoden alussa.
Kyseessä on vuonna 2018 perustettu raskaskonekorjaamoalan yritys, joka on erikoistunut erityisesti infrarakentamisen ja maaporausteknologian koneiden ja laitteiden huoltoon ja korjaamiseen. Sailmet on alansa johtava yritys Suomessa, ja sillä on toimipiste Kirkkonummen lisäksi myös Oulussa.
Kiteellä tullaan keskittymään yrityksen itse kehittämien laitteiden kokoonpanoon ja tuotantoon.
– Etsimme sopivaa paikkaa Suomesta ja tulimme Kiteelle, koska halusimme varmistaa yrityksen kasvun mm. meille sopivan työvoiman hyvällä saatavuudella. Kun löysimme vielä meille sopivat tilat valmiina Kiteeltä, niin sijoituspäätös oli helppo tehdä, kertoo Sailmetin operatiivinen johtaja Juha Tammela.
Henkilökunnan rekrytointi käynnistyy syksyllä. Arvio on, että yritys tarvitsee raskaan kaluston tuotantotyöntekijöitä ja toimihenkilöitä yhteensä noin kaksikymmentä.