Terveyspäivä ikäihmisille
Suomen Seniorikodit ry ja Pohjois-Karjalan Liikunta ry (Pokali) järjestävät Ikäihmisten terveyspäivän jälleen tiistaina 7.10.2025 kello 10–15 Joensuu Areenalla.
Tapahtuman teema on tänä vuonna ikääntyneiden ihmisoikeudet. Ohjelmalavalle saadaan Sanna Ahola ihmisoikeuskeskukselta puhumaan ikääntymisestä ja ihmisoikeuksista. Puheenvuorossa käsitellään muun muassa Ikääntyneiden oikeudesta toimia aktiivisesti ja itsenäisesty yhteisteiskunnassa. Ohjelmassa on myös luentoja ikäpositiivisuudesta, ikäsyrjinnästä, toimintakyvystä sekä testamenttiin ja hoitoturvaan liittyen.
Päälavan ohjelman lisäksi tapahtumassa toimintaansa tai palveluitaan esittelee 60 erilaista ikäihmisten hyvinvointiin liittyvää yhdistystä, järjestöä ja yritystä. Tapahtumassa pääsee myös liikkumaan Jo-enVolin ohjauksessa, ja urheiluseuroilla on toiminnallisia pisteitä, joissa kävijät pääsevät tutustumaan eri lajeihin. Lisäksi tapahtumassa on Itä-Suomen liikuntaopiston hierontapiste.
Ensimmäisille 1200 kävijälle on kahvitarjoilu.
Tapahtumaan odotetaan kävijöitä ympäri Pohjois-Karjalaa, sillä Rääkkylä, Tohmajärvi, Kitee, Polvijärvi ja Outokumpu sekä Lieksa järjestävät kuntalaisilleen maksuttoman kuljetuksen tapahtumaan. Bussiaikataulut löytyvät Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n nettisivuilta ja lisätietoa voi kysyä oman kunnan liikuntaviranhaltijalta.
Ensimmäisille 1200 kävijälle on kahvitarjoilu. Tapahtumassa on myös mahdollisuus omakustanteiseen keittolounaaseen. Tapahtumaan on maksuton sisäänpääsy ja narikka.