Kesäkuussa valtionvarainministeriöstä tulikin tieto, että täysimääräisesti talouttaan tasapainottaville hyvinvointialueille, joille ei kerry uutta alijäämää vuodelta 2025, voidaan myöntää mahdollisuus kattaa ennen vuotta 2025 syntyneet alijäämät viimeistään vuoden 2028 loppuun mennessä.

Tämä asettaa loppuvuodelle meille suuria haasteita. Talouden tulisi olla vuoden lopussa edes euron plussalla, jotta lisäaika myönnetään. Tämä edellyttää myös kipeiden päätösten tekemistä.

Keväällä oikeuskansleri Pöystiltä tuli päätös siitä, ettei talous saa olla esteenä lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle hyvinvointialueella ja olemme hakeneet tähän päätökseen vedoten valtiovallan taholta lisärahoitusta hoitojonojen purkuun. Jonoja on erityisesti ortopediassa sekä ikäihmisten palveluissa ja sosiaalipalveluissa. Näillä alueilla ei pystytä lakia noudattamaan.

Neuvottelut ovat ministeriön kanssa parhaillaan menossa. Lisärahoituksen edellytyksenä on järkevä talouden sopeuttamisohjelma. Toisin sanoen lisärahoitus ei vähennä sopeuttamisohjelman merkitystä ja tavoitteita. Jälleen kerran muistutan meidän perusongelmastamme eli rahoituslaissa on niin sanottu systeeminen ongelma, mikä tarkoittaa sitä, että lakiin kirjattu siirtymätasauksen leikkaus heikentää meidän tarvepohjaisen rahoituksemme perustaa.

Jos emme onnistu, niin meitä uhkaa arviointimenettely.

Meidän tehtävämme on viestiä maan hallitukselle – kuten olemme tehneetkin – että rahoituslakia on tältä osin korjattava. Kyllä ministeriössä ymmärretään tämän systeemisen virheen olemassaolo, mutta nopeita korjauksia rahoituslakiin ei liene tulossa.

Oleellista on ymmärtää, että vaikka saisimme lisärahoituksen, se on kertaluonteinen ja hyvinvointialueen on löydettävä keinot talouden tasapainottamiseen pitkällä aika välillä. Tätä tosiasiaa emme pääse pakoon. Jos emme onnistu, niin meitä uhkaa arviointimenettely, jonka seurauksena hyvinvointialueen itsenäisyys on uhattuna.

Olen kuitenkin varma, ettei talouden tasapainottaminen synny pelkästään leikkaamalla, vaan erityisesti toimintoja kehittämällä ja vaikuttavuutta lisäämällä. Tarvitaan siis tutkimusnäyttöön perustuvaa toimintaa ja päätöksentekoa.

Meillä ei ole varaa ylläpitää ei-vaikuttavia toimintoja. Ja toisaalta meidän on uskallettava luopua vanhasta ja ottaa uusia toimintatapoja käyttöön. Prosessit on saatava toimimaan kitkattomasti eli niin sanottua häiriökysyntää on vähennettävä, sillä se heikentää toiminnan laatua ja aiheuttaa lisäkustannuksia.

Häiriökysynnästä käytettään nykyisin käsitettä kohtaamattoman tarpeen ilmiö, mikä tarkoittaa sitä, ettei asiakas saa lainkaan tarvitsemaansa palvelua tai hän saa vain osittain tarvitsemaansa palvelua tai hänelle tarjotaan palvelua, joka ei sovellu hänen elämäntilanteeseensa.

Häiriökysyntää voidaan vähentää muun muassa hoidon jatkuvuusmallilla (esimerkiksi kehittämällä 'tiimityö tukemassa omahoitaja-omalääkäri- mallia'), työnjakoa kehittämällä ja lisäämällä asiantuntijasairaanhoitajia (esimerkiksi muistihoitajat ja reumahoitajat) perusterveydenhuoltoon sekä kehittämällä oikea-aikaisia ja ennaltaehkäiseviä sosiaalipalveluja.

Merja Mäkisalo-Ropponen

aluevaltuuston pj.