Ratkaisu tuli lopulta eteen siinä määrin nopeasti, että jälkisanat jäivät lausumatta lehdessä. Verkossa ne voi lausua, kunnes pesänhoitaja katkaiseen yhteyden.

Itäsuomalainen ehti ennen lopettamistaan kunnioitettavaan 120 vuoden ikään.

Noista vuosista ensimmäiset sata tapahtuivat aikana, jonka toimijat lienevät jo tuonilmaisissa. Aiheesta kiinnostuneille voi suositella Reijo Hämäläisen erinomaista julkaisua Työväenlehden arktinen taival (2015), joka löytyy myös verkosta.

Oma taipaleeni työväenlehden palveluksessa alkoi pysyvämmin vuonna 2009. Vielä tuolloin tilanne ei ollut erityisen arktinen: parlamentaarinen lehdistötuki rullasi ja Itäsuomalaisen edeltäjällä Viikko Pohjois-Karjalallakin oli noin 7500 tilaajaa. Rahaa kassassa ilmeisesti oli, sillä ulkomaan matkoja tehtiin vuosittain.

Pian tuon jälkeen puolueet kuitenkin sopivat parlamentaarisen lehdistötuen ohjaamisesta sanomalehtien sijaan puolueiden viestintään. SDP:n osalta saneerauksesta vastasi tuolloinen puoluesihteeri Mikael Jungner, jonka johdolla miltei kaikki maakuntalehdet ajettiin alas.

Pohjois-Karjalassa oma lehti jäi jatkamaan työtään maakunnallisen mediaosuuskunnan voimin, jonka suurimmaksi omistajaksi lähti Joensuun työväenyhdistys.

Tulevina vuosina lehdistön talousahdinkoa vauhditti paitsi tilaajamäärien tasainen lasku myös julkishallinnon kuulutuksista luopuminen. Viimeiset kymmenkunta vuotta Itäsuomalaisessa ja sen edeltäjässä mainostivat lähinnä pienyrittäjät, järjestöt sekä paikallinen osuuskauppa ja osuuskunta Tradeka.

Post mortem lehdelle 1.5.2026 myönnettiin Pohjois-Karjalan journalistiyhdistyksen Sulka-palkinto keskustelutilaisuuksista, joissa käsiteltiin yhteiskunnallisesti merkittäviä ja vaikeiksi koettuja aiheita.

2020-luvulla omaa lehteä uudistettiin ensinnäkin maksullisen diginäköislehden julkaisemisella. Lisäksi koko lehti uudistettiin kokonaan uudeksi tuotteeksi Itäsuomalaiseksi, jolla lähdettiin tavoittelemaan laajempaa lukijaprofiilia ja maantieteellistä aluetta.

Näistä tavoitteista lukijaprofiilin laajennus onnistui: lehti nosti esille hankaliakin yhteiskunnallisia aiheita kuten Elokapinaa, aseistakieltäytymistä, rintamakarkuruutta ja itärajan sulkua, joita käsiteltiin paitsi lehden sivuilla myös keskustelutilaisuuksissa.

Kaikista niistä lehteä moitittiin, mutta myös kiitettiin, mistä kertoo post mortem lehdelle 1.5.2026 myönnetty Pohjois-Karjalan journalistiyhdistyksen Sulka-palkinto tunnustuksena lehden järjestämistä keskustelutilaisuuksista, joissa käsiteltiin yhteiskunnallisesti merkittäviä ja vaikeiksi koettuja aiheita ilman poliittista julistusta.

Tavoitteista toinen eli maantieteellinen laajentuminen ja lukijamäärän kasvattaminen jäivät toteutumatta, minkä voi hyvin päätellä 30.4. Pohjois-Karjalan käräjäoikeudelle jätetystä konkurssihakemuksesta.

Syy siihen, mIksi perinteiset työväen sidosryhmät SDP:stä ja SAK:sta eivät sitten lähteneet uutta aluelehteä tilaamaan, on varmaan oman juttunsa paikka. Mutta voi asian nähdä niinkin, että Pohjois-Karjalassa omaa työväenlehteä saatiin lukea ja tehdä lähes 15 vuotta muita maakuntia pidempään.

Kiitokset siitä kaikille teille, jotka olitte matkassa mukana!

Arto Miettinen

päätoimittaja