Tutkimukseen liittyviä kursseja Tanja Niemen (vas.) kanssa toteuttava Teea Kortetmäki kertoo, että Martat valikoituivat tutkimuksen yhteistyökumppaniksi, sillä heillä on poikkeuksellisen vahva ja pitkä historiallinen rooli suomalaisten syömisenmuutoksessa. Kuva: Pia Paananen
Kohti ekologista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä – keittiössäkin
Eri puolilla Suomea toimivien marttayhdistyksien kanssa toteutettavissa työpajoissa keskustellaan ruokamurroksesta ja kokataan yhdessä planetaarista ruokaa.
