Tilanne on hämmentävä ja herättää kysymyksen siitä, miten kaksi näin ristiriitaista todellisuutta voi olla olemassa rinnakkain. Toisessa todellisuudessa ihmiset elävät ilman kotia, toisessa valot eivät pala kuukausiin tyhjissä asunnoissa. Valtion asuntorahoittamisen keskuksen mukaan asunnottomuus on lisääntynyt Suomessa jo useana vuonna. Joensuu erottuu joukosta erityisen synkkänä esimerkkinä: täällä asunnottomien määrä on kasvanut viisi vuotta peräkkäin. Joensuussa vuonna 2025 oli noin sata asunnotonta, joiden joukossa kolme lapsiperhettä. Mukana on myös uusi ryhmä, pienituloiset työssäkäyvät ihmiset, jotka eivät palkastaan huolimatta löydä kohtuuhintaista kotia. Kun työssäkäyvä ei enää selviä asumismenoista, järjestelmässä on jotain vialla.

Ongelma ei ole asuntojen määrässä, vaan siinä, millaisia asuntoja on tarjolla ja millä ehdoilla.

Ongelma ei ole asuntojen määrässä, vaan siinä, millaisia asuntoja on tarjolla ja millä ehdoilla. Moni asunnoton ei pääse vuokramarkkinoille maksuhäiriöiden tai muiden elämänhaasteiden vuoksi. On vaikea hyväksyä tilannetta, jossa ihmiset elävät ilman kotia samalla kun kaupungissa seisoo satoja tyhjiä asuntoja. Koti ei ole pelkkä fyysinen tila, vaan perusta, josta käsin ihminen voi hoitaa työnsä, terveytensä ja ihmissuhteensa.

Joensuussa on edellytykset siihen, ettei näiden kahden todellisuuden tarvitsisi olla erillään. Tarvitaan rohkeutta yhdistää ne. Asunnottomuuden vähentäminen on investointi, joka maksaa itsensä takaisin, mutta se ei onnistu ilman kohtuuhintaisia asuntoja ja joustavampia käytäntöjä. Olisiko yksi ratkaisu se, että Kela tarkastelisi uudelleen Joensuun asumismenojen rajoja? Vai löytyykö ratkaisu kaupungin, hyvinvointialueen ja vuokranantajien yhteistyöstä, jossa tyhjät neliöt saadaan käyttöön nykyistä paremmin?

Koti on perusoikeus, ei palkinto moitteettomasta elämästä. Jos asunnon saaminen edellyttää täydellistä elämänhallintaa ja puhtaita luottotietoja, suljemme järjestelmän ulkopuolelle juuri ne, jotka tarvitsisivat tukea eniten. Suomessa toimivaksi todettu Asunto ensin -malli tuntuu Joensuussa yhä kaukaiselta haaveelta, vaikka sen perusajatus on yksinkertainen: ilman kotia ei ole mahdollista rakentaa elämää uudelleen.

Outi Kastinen, sd.

Alue- ja kaupunginvaltuutettu