Mielipide: Nuoret palavat loppuun – yhteiskunnan rakenteet syynä
Tuoreen Nuorisobarometrin tuloksista voi tehdä monia johtopäätöksiä, mutta keskeisimpänä ongelmana pidän monien asiantuntijoidenkin pitkään esille nostamaa yksilökeskeistä pärjäämiskulttuuria.
Barometrin mukaan seitsemän kymmenestä nuoresta on kokenut paineita työn saamisesta, ja puolet vastaajista koki painetta liittyen hyvältä näyttämiseen, koulutuksen saamiseen, ulospäinsuuntautuneisuuteen ja voimavarojen riittämiseen kavereiden näkemiseen. Lisäksi valtaosa nuorista kertoi, että heidän vanhempansa toivoivat heidän hakeutuvan lukioon tai korkeakouluun.
Epävarmuutta ja turvattomuutta aiheuttivat yli puolelle vastaajista maailmanpoliittinen tilanne, yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja asenteet sekä työn saaminen.
Suomessa tarvitaan laajaa asenteiden tuulettamista.
Samoihin aikoihin on uutisoitu nuorten työkyvyttömyyseläkkeiden kasvusta. Eläketurvakeskuksen (ETK) mukaan valtaosa alle 30-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveyden häiriöistä. Masennus on yleisin syy 21–29-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeisiin ja noin puolella 18–29-vuotiaista ei ole työhistoriaa lainkaan.
Nuoret siis palavat loppuun jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kysymys on mielestäni kriisistä: resilienssin eli sietokyvyn vaatimisen sijaan ratkaisuja olisi syytä alkaa etsimään yhteiskunnan rakenteista, jotka sysäävät liiallista taakkaa yksilöiden harteille ja saavat nuoret vaatimaan itseltään liikaa. Mitä yksilökeskeisemmäksi yhteiskunta käy, sitä enemmän myös yksilöt arvottavat itseään sen mukaan, kuinka menestyneitä ja kykeneviä he ovat. Kun onnistumiset ja epäonnistumiset luetaan omaksi ansioksi tai syyksi, muodostuu tällainen ajattelutapa mielenterveydelle vakavaksi uhaksi.
Olisiko siis jo aika tunnustaa, että Suomessa tarvitaan laajaa asenteiden tuulettamista? Voisiko se johtaa hyvinvoinnin ja terveyden kasvuun – sekä osaltaan myös siihen paljon odotettuun talouskasvuun?
Teemu Suihko (sd.)
Muusikko ja opiskelija
Savo-Karjalan Demarinuorten hallituksen jäsen
Savo-Karjalan Demariopiskelijoiden hallituksen varajäsen
