Kaksi poliisi piti käsistä tummaihoista teiniä ja kolmas veti nyrkillä keskivartaloon. Toisessa tapauksessa poliisit passittivat nuoren poliisiautoon, muiluttivat tämän keskelle pimeää tietä ja jättivät kävelemään. Näin toimii poliisi Suomessa.

Ohjelman mukaan poliisien ammattikunnan keskuudessa virkatoverin suojelu ei ole tavatonta. Siksi asiat eivät juuri päädy tuomioille, ellei teko satu tallentumaan turvakameraan. Edellä kuvatuissa tapauksissa mukana olleet kollegat eivät nähneet tapahtuneen rikosta. Katsoivat juuri toisaalle.

Ongelmat ovat samansuuntaisia kuin puolustusvoimissa.

Poliisjohtaja ei näe isossa kuvassa ongelmaa. Selitykset ovat tavanomaisia: rikkeet ovat yksittäistapauksia isossa joukossa, poliisin työ on luonteeltaan sellaisia että kovuutta vaaditaan. Muilutustapauksessa mukana ollut poliisi kertoi ihmisten antaneen hänelle teosta myönteistä palautetta.

Vastaukset kielivät asenneongelmasta ammattikunnassa. Isossa massassa on vastuullisesti työhönsä suhtautuvia poliiseja, mutta valitettavasti myös työn turruttamia tai muun elämänhallinnan menettäneitä gooneja, jotka tarvitsisivat ammattiapua sen sijaan että pyörivät vaaliteltoilla kuuntelemassa Timo Vornasen tai Mari Rantasen toksisia ratkaisuja ongelmiin, jotka ovat lähinnä omien korvien välissä.

Yhdysvalloissa poliisiväkivallasta on puhuttu laajasti esimerkiksi mustien ja muiden vähemmistöjen yhteenotoissa poliisin kanssa. Suomessakin poliisien väkivaltarikostaustaa on tutkittu (HS 8.5.22, HS 24.10.21), mutta ei tällä näytä olleen vaikutusta.

Ongelmat ovat samansuuntaisia kuin puolustusvoimissa: työyhteisö on sisäänlämpiävä ja ammatin katsotaan vaativa toksista asennetta.

Historia kertoo, että 1930-luvun Suomessa muilutustoimintaan osallistuivat nimismiehet etujoukoissa. Kunnallisneuvos Onni Happosen murha tunnetaan Heinävedellä. Tutkija sanoo, että nyky-Suomessa poliisiin haluaisi luottaa. Aina ei valitettavasti voi.

Arto Miettinen

Itäsuomalaisen päätoimittaja