Sota oli meille kaikille järkytys. Se nosti pintaan monia itäiseen naapuriimme ja rajaan liittyviä muistoja ja tunteita, jotka ravistelivat perusteellisesti käsitystämme maasta ja omasta suhteestamme siihen. Lähes suorana välitetyt kuvat tuhosta ja kärsimyksestä Ukrainassa, julkisen keskustelun kiristyminen ja muuttuva toimintaympäristö pakottivat meidät tutkijat arvioimaan uudelleen sekä suhtautumistamme että niitä lähtökohtia ja käytäntöjä, joista käsin Venäjää, Suomen itärajaa ja rajat ylittävää yhteistyötä tarkastelemme.

Karjalan tutkimuslaitoksen Toimijoiden Karjalat: 30 vuotta rajat ylittävää kanssakäymistä -hankkeessa olemme tarkastelleet itärajan merkityksiä sekä Pohjois-Karjalan ja Venäjän Karjalan välisen yhteistyön muotoutumista 1980-luvun lopulta sen päättymiseen. Krimin miehityksen jälkeen Euroopan unionin ja Venäjän välinen alueellinen yhteistyö jatkui valikoivan kanssakäymisen nimissä useilla sektoreilla – ympäristö- ja ydinturvallisuudesta sosiaali- ja terveysalaan, liikenteeseen ja logistiikkaan, liiketalouteen ja matkailuun, luonnonvaroihin sekä kulttuuriin ja ihmisten välisiin yhteyksiin. Näiden katsottiin palvelevan sekä EU:n että erityisesti Suomen etua.

Euroopan unionin tarjoaman kehittämisrahoituksen lisäksi venäläinen matkailu sekä yritysten vienti ja tuonti toivat maakuntaan tuhansia työpaikkoja.

Yhteyksien katkaiseminen ei lisää ymmärrystä. Niiden harkittu ja vastuullinen ylläpitäminen voi sitä jopa vahvistaa.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 sitä yhteistyön Venäjää, jonka me vuosia tai jopa vuosikymmeniä maata tutkineet ja rajat ylittävää kehittämistyötä tehneet tunsimme, ei enää ollut. Tunteet olivat ristiriitaiset. Monet hankkeet olivat kesken, mutta kaikki meneillään ollut yhteistyö venäläisten instituutioiden kanssa päättyi kuin seinään. Työmatkat Venäjälle kiellettiin, ja turvallisuussyistä meitä kehotettiin harkitsemaan tarkoin yhteydenpitoa venäläisiin kollegoihin, jopa yksityishenkilöinä.

Ulkomaisia agentteja, ääriajattelua ja terrorismia koskevien lakien kiristyttyä Venäjällä yhteistyö ja jopa yhteydet ulkomaisiin toimijoihin saattoivat johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Venäjä oli muuttunut yhteistyölle vihamieliseksi ja siihen osallistuville riskialttiiksi. Ilmapiirin kiristyessä monet yhteistyökumppaneistamme joutuivat lähtemään maasta.

Hyökkäyssota päätti yhden, noin 30 vuotta kestäneen ajanjakson Suomen ja Venäjän välisessä historiassa. Avoin ja monelle jo arkiseksi muuttunut raja on nyt suljettu. Venäjää ja itärajaa koskeva keskustelu on kertaheitolla kääntynyt turvallisuuskysymysten ympärille. Sodan alettua pohdittiin paljon, miten tärkeää Venäjä-tutkimus on, pitäisikö yhteistyön jatkaminen olla mahdollista ja millä ehdoilla. Vähemmälle huomiolle jäivät ruohonjuuritason yhteistyö ja vuosien varrella syntyneet inhimilliset yhteydet, ja se, mitä ne merkitsevät meille ja mitä ne merkitsevät heille.

Tässä tilanteessa tutkimustiedon merkitys on suurempi kuin koskaan. Meidän on edelleen ymmärrettävä, mitä maassa tapahtuu. Syvien vastakkainasettelujen ja ennakkoluulojen aikana on tärkeää myös opiskella venäjän kieltä, pitää yllä suhteita venäläisiin ystäviin ja kollegoihin sekä tukea itsenäisiä ja ei-valtiollisia toimijoita siinä määrin kuin se vain on mahdollista ja turvallista. Yhteyksien katkaiseminen ei lisää ymmärrystä. Niiden harkittu ja vastuullinen ylläpitäminen voi sitä jopa vahvistaa. Mutta onko se enää mahdollista?

Joni Virkkunen

dosentti, tutkimuspäällikkö Karjalan tutkimuslaitos (UEF)
Venäjä- ja rajatutkimuskeskus VERA:n johtaja