Sodan leviämistä pelättiin ja itäisessä Suomessa moni laati mielessään suunnitelmia länteen päin lähtemisestä, jos tilanne sitä vaatisi. Ukrainassa sittemmin nähty Venäjän siviilejä säästämätön sodankäyntitapa on ollut niin raakaa, että ennen syvyydessä tapahtunut puolustustapa on muutettu jäykemmäksi. Venäjä halutaan monesta syystä pysäyttää jo hyvin nopeasti rajan jälkeen.

Ukrainalaiset ovat taistelleet urheasti ja puolustaneet vapauttaan ja demokratiaansa. He ovat tehneet sitä myös meidän puolestamme, sillä suurhyökkäyksen alla Venäjä esitti vaatimuksensa Euroopan uudesta turvallisuusjärjestelmästä. Se olisi vienyt Suomenkin taas harmaalle alueelle.

Demokraattiset maat hämmästyttivät varmaan itsensäkin pystyttyään kokoamaan Venäjän vastaisen rintaman, joka tukee Ukrainaa ja painostaa Venäjää talouspakotteilla. Se rintama pysyi pystyssä, kunnes yhdysvaltalaiset valitsivat presidentikseen Donald Trumpin.

Nyt eurooppalaiset johtajat yrittävät kuumeisesti koota uutta kokoonpanoa, josta Yhdysvallat on jättäytynyt pois. Samalla rapisi tähän asti vankka usko siihen, että Yhdysvallat on eurooppalaisten demokratioiden liittolainen ja valmis puolustamaan niitä Venäjän uhkaa vastaan.

Demokratia ei elä vain vaalipäivänä, vaan jokaisessa arjen keskustelussa, jaettavassa somepostauksessa ja osallisuudessa omaan ympäristöön.

Kun Suomi liittyi Naton jäseneksi, tapahtui se, koska suuri enemmistö kansalaisista uskoi puolustusliittoon ja sen tarjoamaan suojaan. Siksi suurhyökkäyksen alussa syntynyt epävarmuus ja pelko ovat omalla tavallaan toistuneet Trumpin laittaessa maailmanjärjestystä uusiksi rajusti.

Kysymys on minun mielestäni siitä, että vasta menettämisen uhka on saanut meidät paremmin ymmärtämään minkälaisessa maailmassa saimme elää Neuvostoliiton romahtamisen jälkeiset vuosikymmenet. Olimme paitsi itsenäisiä, myös ulkoiset uhat olivat minimaalisia. Haluttiin tätä tilannetta sitten sanoa itsenäisyydeksi tai demokratiaksi, niin olennaista oli kykymme tehdä päätöksiä oman mielemme ja omien etujemme mukaan, ilman ulkopuolista painetta.

Eikä paine tai uhka tule enää vain idästä, vaan myös Atlantin takaa tulee viestejä, jotka herättävät vähintäänkin levottomuutta. Yhdysvaltain nykyhallinto tukee voimakkaasti Viktor Orbania tämän demokratianvastaisessa projektissa ja Saksan äärioikeisto saa voimakasta tukea Valkoisesta talosta pyrkiessään pääsemään valtaan.

Demokratia sallii moninaisuuden, mielipiteiden kirjon ja erimielisyyden. Mutta juuri tämä avoimuus tekee demokratiasta myös haavoittuvan. Sananvapaus on yksi demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista, mutta se antaa mahdollisuuden myös harhaanjohtavan ja valheellisen tiedon levittämiseen. Disinformaatio voi horjuttaa kansalaisten luottamusta instituutioihin, mediaan ja vaaliprosesseihin, murentaen demokratiaa sisältä päin.

Demokratian rapautumisen torjumiseen sisältäpäin vaaditaan viisasta lainsäädäntöä, hereillä olevia viranomaisia, vastuullista mediaa ja ennen kaikkea valveutuneita kansalaisia. Demokratia ei elä vain vaalipäivänä, vaan jokaisessa arjen keskustelussa, jaettavassa somepostauksessa ja osallisuudessa omaan ympäristöön.

Ilman tällaista vastuunkantoa vapaus muuttuu helposti työkaluksi, jolla voi purkaa demokratiaa. Ulkopuolisia demokratian uhkia riittää ja se vaatii meiltä kultakin nyt oman osamme tekemistä vapautemme, turvallisuutemme ja itsemääräämisoikeutemme puolustamiseksi.

Janne "Rysky" Riiheläinen