Karjalan tasavallan päämies Artur Parfentšikovin mukaan paikalliset vapaaehtoiset tukevat rajavartijoita ja partioivat alueilla, jotka he tuntevat hyvin.

Jotain vastaavaa tapahtui reilu vuosi sitten, kun puolisotilaallinen uusnatsiryhmittymä Rusitš julkaisi kuvan jäsenistään Rättijärven sululta Saimaan kanavalla, vajaan kymmenen kilometrin päässä rajalta. Ryhmittymä ainakin väitti sopineensa rajavartioinnista vastaavan FSB:n kanssa tiedustelu- ja valvontatehtävistä Suomen vastaisella rajalla. Kuvan julkaisemisen jälkeen ei ryhmästä havaintoja rajalla ole.

Näistä tapahtumista huolimatta ei Venäjällä ole mitään ongelmia valvoa rajaansa. Kyse on informaatio-operaatioista.

Venäjän puolella rajavyöhyke on Suomea leveämpi ja hyvin valvottu. Vaikka aikanaan valtio, Neuvostoliitto, hajosi alta, raja pysyi edelleen tiukasti hallinnassa. Oli edelleen perusteltua luottaa siihen, että ilman asianmukaisia matkustusasiakirjoja ei itäpuolelta päästetä ketään rajalle. Tämä luottamus loppui talvella 2015–16 tapahtuneeseen turvapaikanhakijoiden ohjaamiseen pohjoisen raja-asemille. Vuoden 2023 vastaava operaatio etelämpänä sulki koko rajan.

Ei Venäjä näin toimisi, jos oikeasti pelkäisi hyökkäystä lännestä.

Presidentti Vladimir Putin on tukenut vapaaehtoisjoukkojen perustamista strategisten kohteiden suojaamiseksi. Presidentin kumileimasimena toimiva Duuma hyväksyi vastikään lain, joka sallii reserviläisten käytön kriittisen infrastruktuurin, kuten energia- ja öljylaitosten, vartioinnissa myös rauhan aikana.

Venäjällä ei ole ainakaan näkyvillä varsinaista syytä lisätä joukkoja rajavalvontaan. Periaatteessa syy voisi toki olla vakituisen väen vapauttaminen sotaan Ukrainassa. Tai valmistautuminen siihen, että rajan valvontaa pitäisi tehostaa neuvostoaikojen mukaisesti omien kansalaisten loikkausyrityksiä vastaan. Mutta ennen kaikkea kyse on omiin kansalaisiin kohdistuvasta informaatiovaikuttamisesta.

Samalla Venäjä painostaa tällä uhkanarratiivillaan Suomea. Nyt toistuvalla syytöksellä sotilaallisesta uhasta pidettiin Suomea kurissa kylmän sodan ajan.

Venäjä kertoo myös vahvistavansa sotilaallista voimaansa rajan tuntumassa. Tätä perustellaan paitsi Nato-jäsenyydellä, niin myös Suomessa järjestettävillä sotaharjoituksilla. Valtion tiukassa otteessa oleva venäläinen media ja sotateemaiset Telegram-kanavat esittävät nämä harjoitukset hyökkäyksen valmisteluna.

Ei Venäjä kuitenkaan oikeasti pelkää harjoituksia tai hyökkäystä maaperälleen. Maaliskuussa 2022 Nato piti vuosia valmistellun Cold Response -sotaharjoituksen pohjoisessa Norjassa. Venäjällä oli luonnollisesti hyvin tiedossa, että silloin heidän pohjoisen rajansa tuntumaan kokoontuisi noin 30 000 sotilasta kalustoineen ja varusteineen. Silti Venäjä käytännössä tyhjensi myös pohjoiset varuskuntansa suurhyökkäykseen Ukrainaan. Ei se näin toimisi, jos oikeasti pelkäisi hyökkäystä lännestä. Nämä varuskunnat ovat muuten edelleen heikkoja.

Ainakin merkittäviltä osiltaan kyse on siis Venäjän poliittisesta painostuksesta, jolla pyritään rajoittamaan Suomen valmistautumista hyökkäyksen uhkaa vastaan. Suomessa on kylmän sodan ajalta periytyvä vahva perinne varoa itänaapurin reaktioita liittyen kansainväliseen sotilaalliseen yhteistyöhön.

Vuonna 2012 kohuttiin suomalaisten hävittäjien osallistumisesta ilmavalvontaharjoitukseen Islannissa. Vuonna 2015 kohu nousi kutsusta osallistua Ämarin lentotukikohdassa Virossa pidettyyn harjoitukseen. Vielä vuonna 2017 Niinistöt, presidentti ja puolustusministeri, olivat tukkanuottasilla kansainvälisestä maasotaharjoituksesta Suomen maaperällä.

Venäjän puolella kansaa siis vakuutellaan siitä, että Suomi on vihollinen ja kenties hyökkäysaikeissa. Kyse ei ole tosiasioihin perustuvasta uhkakuvasta, vaan Putinin hallinnon tarpeesta kuvata muu maailma venäläisiä vihaavana ja uhkaavana. Vaikka Suomi ajaisi alas kaiken sotilaallisen harjoittelun, niin se ei viestiä muuttaisi. Siksi Suomen kannattaa nyt tehdä turvallisuuspoliittisia päätöksiä oma turvallisuutemme edellä, ei Venäjän hyväksyntää hakien.

Janne Riiheläinen