Johan on maailma mallissaan: oppinut lyö työläistä työväenlehdessä, että hienohelmaiset poseeraajat – keiden vanhemmat ehkä alkujaan olivatkin prole(taare)ja – saavat nauraa.

Tolvanen esitti tosin samalla kiehtovan analyysin voittoatavoittelevaan yleisön harhaanjohtamiseen perustuneen turhan huminan laukaisevasta tekijästä. Yhden Helsingin poliisin partion konstaapeleiden sielunhoidon – se on muuten jo poliisitaktiikan käsitettäkin vanhempaa perua – täysin edesvastuuton ylimeno.

Niinikään; asiantuntija valistuneen arvauksensa saakoon, mutta vähittäiskaupan rikollisuudesta se on kyllä kapeampi kuin mahtui päivystyshuoneessa paperisen keikkalapun taa käsin kirjoittaen ysisusi-Saabin etupenkiltä poliisiradiolla lähetetystä. Tahallisuus näet paljastuu vain tarkkailemalla. Ammattimies olisi tuon tiennyt.

Yksityisen turvallisuusalan luvanhaltijan palveluksessa oleva poliisin vartijaksi hyväksymä henkilö ei ikinä ole viranomainen; se on asiavirhe, jota ei suoda verbaaliakrobaatille pakinoitsijallekaan. Kahdenvälinen ero näet löytyi alunperin asetustasolla jo vuonna 1944 ja se tuli lopullisesti sinetöidyksi eduskuntalailla 1983.

Päätösvalta on vartijan. Ei muiden.

Oikeakin moittimisaihe olisi ollut. Voiko turvapalvelulain vartioimistehtävän suorittamisen yleisiä periaatteita noudattaa käytännössä? Toimeksiantotyötä tekevää vartijaa ei siis pitänyt saada suoraan käskyttää, mutta yhteentörmäyksen uhassa pärjäämätön kyllä pian huomaa joutuneensa pois sen tekemispaikasta ei-toivottuna.

Vai ovatko periaatteet pelkkää sananhelinää, jolla kulloinenkin luokkayhteiskunnan sortaja tarkoittaa mitä haluaa? Turhajulkkistohtori ehkä siis sättiköön iltamediassa, mutta silti kyynisenturhautunut rikoskomisario se vain päättää samalla tulosteella niin jättää esitutkinnan toimittamatta kuin ilmoituksen lupahallintoonkin tekemättä.

Epäilen Matti Tolvasessa maailmankuva- ja ihmiskäsitysvikaa. Kuinka muuten yhdistyvät toisiinsa kestävästi lainrakkaus sekä hänen tälläerää ”hienotunteisuudeksi” käsitteellistämänsä asia? Ei se onnistukaan. Ilmeisesti myös ihmiset ovat yleensäottaen mukavia, mutta vartijoita ei kuitenkaan sellaisiksi lueta.

Muuten olisi tuskin mahdollista hyppyyttää häntä kuin tietokonepelihahmoa: samanaikaista ohjeistaen mikromanageerata ja vaatia kuitenkin laajinta mahdollista harkintaa. Unohtamatta tietenkään aina raikasta ”poliisin resurssien taattua väärinkäyttöä”. Vapaudessa on jotain kummallista, lauloi ruotsalainen. Syystäkin.

Ai, kirjoitinko rumasti? Kuinka muuten taas – ja viimeksi nyt – seuraava unohtui? Vähäistä julkista valtaa käyttävälle kiinniotto on oikeus eikä velvollisuus ja turvapalvelulaissa on jo vuosia ollut niin kiinniotetun vapauttamisperusteet kuin muotomenettelykin. Se tarkoittaa, että päätösvalta on vartijan. Ei muiden.

Jari Kähkönen